Koronaviruksen aiheuttamaa tautia esiintyy nyt koko Lapin sairaanhoitopiirin alueella, ja kaikkien tartuntojen alkuperä ei ole selvillä, kertoo Lapin sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä tuoreessa tiedotteessa.

Omikron -epäilyjä on nyt kolme: yksi Inarissa ja kaksi Rovaniemellä. Torstaina Rovaniemellä varmistui yksi omikron -tartunta, joka todettiin irlantilaisella matkailijalla lauantaina.

Koronakoordinaatioryhmä toteaa tiedotteessa, että todetut omikron -varianttitapaukset, ulkomaisen ja kotimaisen matkailun voimakas lisääntyminen sekä ihmisten liikkuvuus alueella lisäävät nyt riskiä sille, että epidemia pahenee.

Epidemian ilmaantuvuusluku on ollut Lapin sairaanhoitopiirin alueella viimeisen kahden viikon aikana noin 400/100 000 asukasta. Luvussa ovat mukana myös ulkopaikkakuntalaiset henkilöt.

Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jukka Mattila ja infektioylilääkäri Markku Broas toteavat, että annettuja rajoitusmääräyksiä on nyt tärkeä noudattaa. Koronakoordinaatioryhmä suosittelee alueella yli 20 henkilön kokoontumisrajoituksia.

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi torstaina aluehallintovirastoille ohjeen, että niiden tulee antaa määräys kunnille pakollisesta maahantulon terveystarkastuksista. Lapin aluehallintovirasto antoi määräyksen perjantai-iltapäivällä..

Valtioneuvosto puolestaan päätti torstaina, että EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvien matkailijoiden tulee maahan tullessaan esittää koronarokotustodistus sekä enintään 48 tuntia vanha negatiivinen Covid-19-testitulos.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.