Porissa aiotaan laajentaa suosittuja pop up -rokotustapahtumia, joissa rokotusaikaa ei tarvitse varata etukäteen.

Torstaisessa koronarokotustilaisuudessa Nuorisotalolla kävi yli 610 ihmistä. Perusturvan terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto sanoo, että kolmansien korotusten lisäksi jaettiin hyvä määrä myös ensimmäisiä ja toisia koronapiikkejä.

Lisää pop up -aikoja

Tapaninpäivänä Porin perusturva rokottaa Isomäen jäähallissa ja Puuvillassa koko päivän ajan.

Tilaisuuksiin voi tulla, jos kuuluu rokotettaviin ikäluokkiin tai on koronan riskiryhmää. Isomäessä annetaan vain kolmansia rokotuksia, Puuvillassa 1.–3. rokotuksia.

Merikarvian terveysasemalla pop up –rokotuksia jaetaan 7.1. kello 15–20, Noormarkun urheilutalossa 12.1. kello 16–19.30. Myös muita uusia rokotustilaisuuksia koitetaan järjestää ennen vuodenvaihdetta.

Lisää ikäryhmiä

Rokotukset ovat lähiaikoina laajentumassa koskemaan Porin perusturvassa myös 55–60-vuotiaita, Koivisto kertoo. Rokotusvuoroon tulevat saavat tästä tiedon tekstiviestillä.

Rokottamaan yritetään koko ajan löytää uutta henkilökuntaa. Anna-Liisa Koivisto kertoo, että uusia rokotusaikoja saadaan avattua koko ajan. Perusturva pyrkii huolehtimaan, että rokotteita on koko ajan annettavaksi riittävästi.

Porin perusturva järjestää koronarokotukset alueellaan Porissa, Ulvilassa ja Merikarvialla. Kolmannen koronarokotuksen on saanut jo yli 10 000 perusturvan alueen asukasta.

Omikron kohta valtavirus

Kolmannen koronarokotuksen ottamista suositellaan, koska nopealla vauhdilla Suomessa leviävä koronan omikron-muunnos ohittaa tehokkaasti kahden rokotuksen antaman suojan. Kolmas rokotus vähentää tutkimusten mukaan tautitapauksia merkittävästi.

Omikron on jo tällä hetkellä koronan valtavirus pääkaupunkiseudulla, ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on nostanut valmiustasonsa korkeimmalle tasolle.

Maskin käyttöä suositellaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antoi perjantaina maskinkäyttösuosituksen koko Suomeen. Kasvomaskin käyttöä suositellaan koko maassa julkisissa sisätiloissa ja joukkoliikenteessä.

Päivitetyn suosituksen mukaan maskia tulisi käyttää silloin, kun lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. Suositus koskee 12 vuotta täyttänyttä väestöä, sekä rokotettuja että rokottamattomia.

VR siirtyy maskisuosituksesta takaisin maskipakkoon kaikissa omissa junissaan jo tänään perjantaina.

Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.