Keski-Pohjanmaan maakuntaviesti pystytään hiihtämään tänä vuonna luonnonlumella Sievissä.
Järjestäjät luottavat, että kelit kääntyvät ja pysyvät pakkasen puolella, eikä lunta tarvitse enää tykittää varalle.
Maakuntaviestijärjestelytoimikunnan puheenjohtaja Kari Koivisto kertoo, että asiasta on käyty perusteelliset keskustelut eilisessä kokouksessa.
– Tultiin siihen lopputulokseen, ette me emme ala enää tykittämään, koska huomisen jälkeen alkaa pakkaskausi, Koivisto sanoo.
Koko viiden kilometrin reitistö on Koiviston mukaan erittäin hyvässä kunnossa.
Toinen tammikuuta järjestettävään viestiin on ilmoittautunut nyt 39 joukkuetta. Se on saman verran kuin kaksi vuotta sitten, kun viesti hiihdettiin viimeksi Nivalassa.
Viime vuosina nähdyistä joukkueista Perho ja Toholampi eivät ole saaneet joukkueita kasaan. Joukkueita on ilmoittautunut 18 eri kunnasta.
Sisätiloihin vaaditaan koronapassi
Viime vuonna maakuntaviesti peruttiin koronan vuoksi. Tänäkin vuonna korona tuo järjestäjille omat haasteensa.
– Koko ajan joudumme seuraamaan, että tuleeko uusia rajoituksia tai päätöksiä, jotka vaikuttaisivat tapahtuman järjestämiseen, Koivisto kertoo.
Myös koronaturvallisuutta on mietitty järjestäjien kesken.
– Kisakeskus on läheisessä koulukeskuksessa, joten sisätiloissa liikkuessa vaaditaan koronapassi, Koivisto ohjeistaa.
Ulkona koronapassia ei vaadita.