Säkylässä hoitoalalle myönnetyt ylimääräiset palkkiot ovat saaneet osan työntekijöistä takajaloilleen.

Säkylän kunnanhallitus päätti äskettäin maksaa uusille työntekijöille 1 500 euron kertakorvauksen, jos nämä pysyvät töissä vähintään puoli vuotta ensi vuonna. Tavoitteena on saada helpotusta henkilöstöpulaan korona-aikana.

Lisäksi aiemmin töissä olleille, kahdessa vuorossa työskenteleville hoiva- ja hoitoyksiköiden lähi- ja sairaanhoitajille on luvassa 700 euron palkkio jo tänä vuonna. Lisäksi ensi vuonna palkkiota tulee tuhat euroa. Perusteluna on se, että korona on lisännyt näissä töissä alimiehitystä ja ylitöitä.

Ay-väki harmissaan

Ammattijärjestöjen mielestä Säkylän ratkaisu on epäreilu. Hoitoalan liittojen eli Tehy, Superin, JHL:n ja Jukon pääluottamusmiehet ovat kirjelmöineet kunnanhallitukselle ja vaatineet muutosta palkkioperusteisiin.

Järjestöjen mielestä ratkaisu ei ota huomioon, että myös päivätyötä tekevät hoitajat ovat kokeneet korona-aikana rasitusta.

– Kaikilla toimipisteillä on hoitohenkilöstön rekrytointihaasteita, myös päivävuorossa työskentelevien hoitajien keskuudessa. Päivävuorossa tapahtuu suurin osa toiminnasta ja työ on usein ilta- ja yövuoroihin verrattuna intensiivisempää. Ylitöitä tulee väkisinkin, järjestöt kirjoittavat kunnanhallitukselle osoittamassaan oikaisuvaatimuksessa.

Kunnanjohtaja: Päätös on hyvä

Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää on eri mieltä kuin pääluottamusmiehet. Hänen mielestään kunnanhallituksen palkkiopäätös on tarkoituksenmukainen eikä sitä ole syytä muuttaa.

– Valmistelussa ja päätöksenteossa on huomioitu monia asiaan vaikuttavia näkökulmia, punniten myös palkkaratkaisun laajuutta ja kustannusvaikutuksia suhteessa työnantajan rajallisiin mahdollisuuksiin tehdä kustannuksia lisääviä päätöksiä, Mäenpää muotoilee.

Kunnanhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

Uutisesta voi keskustella Yle Tunnuksella 17.12. klo 23 saakka.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.