Wasa Station rakennustöiden aloitus siirtynee vuodella kun toteutussopimusta esitetään jatkettavaksi 31.12.2022 saakka.
Jatkoaikaa haetaan YIT:n sijoittajaneuvottelujen viivästymisen vuoksi, alkuperäinen toteutussopimus umpeutuu vuodenvaihteessa. YIT perustelee viivästyksiä osittain koronatilanteen mukana tuomilla haasteilla.
YIT:n aluejohtaja Mikael Snellmanin mukaan sijoitusrahan hankkiminen eteni suunnitelmien mukaan alkusyksystä, kun koronatilanne oli rauhallisempi mutta loppuvuoden pahentunut tilanne hankaloitti myyntityötä merkittävästi.
– Rahaa on liikkeellä, mutta hankekokonaisuuden laajuus on iso tekijä. Tarvitaan lisää aikaa ja riskikypsyttelyä. On sopeuduttava että päätökset eivät synny siinä ajassa kuin olemme tottuneet, Snellman toteaa.
Luottoa siihen että hanke kiinnostaa sijoittajia löytyy Snelmannin mukaan sekä Vaasan kaupungilta että YIT:ltä.
– Uskomme vahvasti, että YIT saa sijoittajaneuvottelut maaliin ja toteuttamispäätös saadaan tehtyä hyvissä ajoin ennen ensi vuoden loppua, kaupunkiympäristön toimialajohtaja ja Wasa Station -hankkeen johtoryhmän jäsen Markku Järvelä toteaa tiedotteessa.
Muilta osin Vaasan kaupunki ja YIT ovat saaneet hanketta edistettyä.
Wasa Stationin tilannetta on käsitelty sekä hankkeen johtoryhmässä, että toimikunnassa. Näissä molemmissa todettiin, että hanke on edistynyt tarkoituksenmukaisella tavalla ja toteuttamissopimusta voidaan siksi jatkaa.
– Toteutussopimuksen mukaiset rakennuslupasuunnitelmat ovat käytännössä valmiit rakennuslupakäsittelyä varten ja toimenpidelupa maanrakennustöiden aloittamiselle on myönnetty, Järvelä kertoo.
Rakennuslupaa haetaan sen jälkeen, kun kaikki edellytykset ovat täyttyneet ja johtoryhmä esittää päätöksen tekemistä hankkeen käynnistämisestä.
Vaasan kaupunginhallitus päättää toteutussopimuksen jatkamisesta maanantaina 20.12. pidettävässä kokouksessa.