Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu toinen omikronmuunnoksen aiheuttama koronatartunta.

Kyseessä on ensimmäiseen tartuntaan liittyvä jatkotartunta.

Infektioylilääkäri Elina Kärnän mukaan tällä hetkellä tutkintaan myös kahta muuta epäilyä. Sekvensointiin eli tutkittavaksi lähetetään viikottain tietty osuus koronanäytteistä, kuitenkin vielä alla kymmenen näytettä viikossa.

Kärnä uskoo, että omikron tulee leviämään nopeasti ja muuttuu valtavirustyypiksi deltan sijaan tartuttavuutensa vuoksi. Kärnä odottaa tartuntamäärien kasvavan lähiaikoina suuresti.

Eilen keskiviikkona Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin 19 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viikon ilmaantuvuusluku on ollut 177,2 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Etelä-Pohjanmaalla.