Soitessa selvitään koronarokotusten antamisesta ilman lisäkäsiä.

Ministeri Krista Kiuru patisti alkuviikosta kuntia kouluttamaan esimerkiksi lähihoitajia rokotteiden antoon, jotta rokotustahtiin saataisiin vauhtia.

Keski-Pohjanmaalla rokotustahti on kuitenkin jo maan kärkikastia. Esimerkiksi kolmansia koronarokotuksia on annettu alueella maan toiseksi ahkerimmin. Kolmannen rokon on saanut 19 prosenttia yli 12-vuotiaista.

Lisätyövoima voisi kuitenkin tuoda helpotusta Soiten rokottajien jo vuoden jatkuneeseen työputkeen, kommentoi Soiten palvelualuejohtaja Jukka Aro.

Hyvän rokotuskattavuuden vuoksi alueella ei esimerkiksi ole niin kiirettä rokottamisen kanssa, että aiottaisiin pitää rokotuskeskuksia auki joulun pyhinä.

Lue myös:

Soitessa kolmannet koronarokotukset kaikille aikuisille – myös lapsille pian oma rokotus

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla: Sairaanhoidon tarve on jälleen kasvanut, maakunnassa ei ole todettu yhtään omikrontartuntaa