Tiukentuvat maahantulorajoitukset huolettavat matkailualan yrityksiä erityisesti Lapissa, mihin odotetaan joulusesonkina tuhansia turisteja päivittäisillä charter-lennoilla.

Inari-Saariselkä Matkailu Oy:n markkinointijohtaja Hanna Kouri kertoo, että joulumatkailu on hyvässä vauhdissa, ja mahdolliset rajoitukset eivät voi olla vaikuttamatta siihen.

– Tietysti rajoitukset vaikuttavat matkailuun, ja mitä vaikeammin toteutettavia ja kalliimpia matkailijoille ne ovat, sitä enemmän ne matkailua vähentävät, Kouri sanoo.

Tiistaina kokoontunut sote-ministeriryhmä teki hallitukselle esityksen matkustusrajoitusten kiristämisestä. Sisäministeriö esittää negatiivisen koronatestin vaatimista EU- ja Schengen- alueen ulkopuolelta tulevilta tiistaista alkaen.

Lue lisää: THL haluaa rajoille kireämmän linjan kuin hallitus suunnittelee – Ruotsikin on omikronin riskimaa

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestön Mara ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi sanoi aiemmin Ylelle, että hänen mielestään tiukennukset pitäisi joka tapauksessa tehdä vasta joulun jälkeen.

– Jos tällainen on aivan välttämätöntä laittaa voimaan, niin ei missään tapauksessa joulusesonkiin. Näkökulmamme on se, että aikaisintaan 28. joulukuuta, jolloin Isosta-Britanniasta tulevien charter-koneiden aalto on jo rauhoittumassa.

Muutoksiin saatava siirtymäaika

Lapin matkailuelinkeinon liiton toiminnanjohtajan Nina Forsellin mukaan mahdolliset uudet rajoitukset herättävät paljon kysymysmerkkejä siitä, mitä muutokset käytännössä tarkoittavat ja koska ne astuvat voimaan.

Mitä muutoksia onkin tulossa, niihin valmistautumiseen toivotaan riittävää aikaa.

– Jonkunlainen siirtymäaika tarvitaan, jotta pystytään varmistamaan, että kaikki prosessit toimivat, ja resurssit riittävät. Myös jos edellytetään esimerkiksi rokotetuilta asiakkailta etukäteen testaamista, niin heillä tulee olla aikaa käydä testeissä ja saada myöskin tulos niistä.

Matkailijan testaaminen ennen lähtöä omassa kotimaassaan voisi myös Forsellin mielestä olla toimiva muutos, sillä se ei vaadi Suomen terveydenhuollon resursseja.

Sen sijaan esimerkiksi Norjasta ja Isosta-Britanniasta tulevilta matkailijoilta vaadittava pakollinen terveystarkastus, jota ministeri Krista Kiuru on väläyttänyt, olisi raskas toteuttaa.

– Tämän näen todella haasteellisena toteuttaa. Se todellakin sitoo resursseja, Forsell sanoo.

Matkailijoiden itse tekemien kotitestien osalta Forsell pelkää saatavuusongelmaa.

– Tällä viikolla on uutisoitu, että niitä ei ole tarpeeksi kaupoissa ja apteekeissa saatavilla. Olisi tärkeää varmistaa että testejä on saatavilla, jos niitä suositellaan laajamittaiseen käyttöön.

Ei rajoituksia vain varmuuden vuoksi

Rovaniemellä Arctic Light ja Arctic City -hotellit omistava Mikael Gröhn sanoo, että uudet rajoitukset tietävät työntekijöille jatkuvaa epävarmuutta työn jatkumisesta. Yritys palkkasi syksyllä 80 työntekijää, kun tuli tieto että rajoitukset loppuvat.

Hän kannattaa selkeää säännöstöä matkailijoille, ja matkailijoiden ennakkotestaamista.

– Kun Suomeen tullaan, niin kaksi rokotusta ja jo lähtömaassa lentokentällä pitää tehdä testi ja saada tulos. Sehän on turvallisempaa tehdä siellä, Gröhn sanoo.

Gröhnin hotelleissa on tällä hetkellä asiakkaita enimmäkseen Euroopasta ja jonkin verran Intiasta.

Inari-Saariselkä Matkailu Oy:n markkinointijohtaja Hanna Kouri sanoo matkailualan toivovan, että sitä koskevat päätökset pohjautuvat tietoon.

– Terveysturvallisuus on tietysti tärkeintä. Mutta että ei tehtäisi rajoituksia varmuuden vuoksi, vaan pohjautuen tietoon siitä, mitä rajoituksilla pystytään saamaan aikaan, Kouri sanoo.

Inariin on tulossa joulun sesongin aikana yli sata tilauslentoa. Suurin osa matkailijoista on Britanniasta.

Tilannetta jo ennakoitu Lapissa

Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas pitää matkailijoiden ennakkotestaamista hyvänä koronatartuntojen ehkäisemisen näkökulmasta. Omikronmuunnosta ei ole vielä testeillä todettu Lapista.

Aluehallintovirasto voi sosiaali- ja terveysministeriön ohjaamana määrätä kunnat tekemään terveystarkastus Britanniasta, Norjasta ja Tanskasta tuleville matkailjoille. Jo maanantaina Lapin lentokenttäkunnat, Finavia, testausta sekä terveystarkastuksia tekevät tahot pitivät tilannetta ennakoivan palaverin.

Kiivaimpana joulusesonkina Rovaniemen ja Kittilän lentokentille tulee päivittäin parituhatta ja Ivaloon noin 600 brittimatkailijaa, Broas sanoo.

– Se on hurjan iso urakka, minkä vuoksi tilannetta on jo ennakoitu.

Matkanjärjestäjiä on ohjeistettu jo ennalta informoimaan brittiasiakkaitaan, että he varautuisivat hankkimaan negatiivisen testituloksen ennen matkaa.

Näin testipaine matkailijoita vastaanottavissa kunnissa olisi pienempi. Vielä ei ole tietoa, minkälainen ohjeistus avilta olisi tulossa terveystarkastuksista.

Lue myös: Kansainvälisen matkailun paluuta Lappiin varjostaa pandemia-ajan pahin tautitilanne – matkailualalla kasvaa huoli hätäjarrutuksesta

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun matkailusta Yle Tunnuksella 16.12. kello 23 saakka.