Kuntayhtymä Essoten alue siirtyy koronavirusepidemiassa vakavampaan vaiheeseen, eli leviämisalueeksi.

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälän mukaan nyt eletään monella mittarilla kaikkein haastavimpia viikkoja koko koronakriisin aikana. Tauti siis leviää alueella vilkkaasti, vaikka yli 12-vuotiaasta Etelä-Savon väestöstä yli 87 prosenttia saaneen kaksi koronarokoteannosta. Mitä hyötyä rokotteesta sitten oikein on?

– Käytännössä rokotteen ottamalla välttää sairaalahoitoon joutumisen. Taudinkuvassa on ihan täysi ero sen välillä, onko henkilö ottanut rokotteen vai ei, Seppälä sanoo.

Tilanteen vakavoitumisen Seppälä epäilee johtuvan mahdollisesti kahdesta seikasta.

– Voi olla, että rokoteteho heikkenee viiden kuukauden jälkeen, kuten tutkimuksissakin on todettu. Toisaalta nyt on nähty myös omituisia piirteitä näissä tartuntaketjuissa, mikä saattaa merkitä sitä, että alueella on omikron-tartuntoja.

Seppälän mukaan Essotelta lähetetään säännöllisesti näytteitä.

– Lähetämme säännöllisesti näytteitä sekvensoitavaksi varianttien todentamiseksi, mutta tähän mennessä vahvistusta omikronista ei ole vielä tullut.

Koronanyrkki on pyytänyt Aluehallintovirastoa määräämään alueelle leviämisalueen rajoitukset, joiden tarkoitus on vähentää aikuisten välillä tapahtuvia kontakteja. Päämääränä on terveydenhuollon kantokyvyn ja joulun vieton turvaaminen alueella.

– Toisin kuin monessa suuressa kaupungissa, meillä tartunnanjäljitys vielä toimii. Se tarkoittaa, että meillä on mahdollista vielä saada tilanne haltuun ja hillitä taudin leviämistä.

Seppälä kertoo sote-työntekijöiden tekevän nyt pitkää päivää, jotta koronatilanne saataisiin rauhoittumaan.

– Kyllä meidän tiimi tekee mahtavaa työtä tällä hetkellä, Seppälä toteaa.