Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen keksi marraskuussa tavan säätää koronapassi työpaikoille. Keino oli Koskisen mukaan vallan yksinkertainen.
– Koronapassitieto on terveydentilatieto. Tehdään yksinkertaisesti niin, että lisätään yksityisyyden suojaa työelämässä käsittelevään lakiin työnantajalle oikeus käsitellä terveydentilatietoja silloin, kun se on välttämätöntä työturvallisuuden toteuttamiseksi. Pelkästään tämä lisäys riittää, Koskinen kertoi Ylen haastattelussa.
Nyt työoikeusekspertti on pohtinut asiaa lisää ja tarkastellut työturvallisuus- sekä työterveyshuoltolakia tarkalla silmällä.
Työturvallisuuslain lähtökohta on, että työnantajan pitää selvittää työpaikan työturvallisuusriskit. Myös työntekijöiden on käytettävissä olevin keinoin edistettävä omaa ja toisten työturvallisuutta.
Koskinen sanoo, että koronarokotteen ottaminen on juuri tätä työntekijän huolehtimisvelvoitetta. Toisaalta työnantajan on voitava omien velvoitteidensa täyttämiseksi varmistaa rokotustilanne.
– Tältä pohjalta tulee työantajalle vahva oikeutus kysyä koronarokotustietoa, koska työnantajan pitää huolehtia työturvallisuudesta.
Koskisen mukaan nykyinen työturvallisuuslaki asettaa työnantajalle korona- ja koronarokotustilanteeseen perustuvia työturvallisuusvelvoitteita. Ja tämä on Koskisen mukaan kiistatonta.
Rokotusten edetessä koronapassin laajentamisesta työpaikoille on keskusteltu pitkin syksyä. Ylen marraskuisessa kyselyssä työpaikkojen koronapassi sai vastanneilta kansanedustajilta vankan tuen. Lisäksi eduskunta kävi viime viikolla lähetekeskustelun hoitajien niin sanotusta rokotuspakosta, joka mahdollistaisi rokotuksen edellyttämistä koronataudin riskiryhmien kanssa lähikontaktissa työskenteleviltä alan työntekijöiltä.
Koronarokotteesta saa keskustella
Tietosuojavaltuutetun mukaan lainsäädäntö ei rajoita keskustelua koronarokotteesta.
Työntekijä voi halutessaan kertoa itse koronarokotteestaan, mutta häntä ei voi kuitenkaan velvoittaa kertomaan rokotuksestaan.
– Jos työnantaja katsoo, että koronarokotustieto on tieto, jota välttämättä tarvitaan työturvallisuuden toteuttamiseksi, niin tilanteessa on tietosuojavaltuutetun tarkoittamaa yleistä keskustelua vahvempi oikeutus kyseisen tiedon saamiselle, Koskinen sanoo.
Hän muistuttaa, että työnantajalle voi langeta rikosoikeudellisen seuraamus, jos tämä ei toteuta työturvallisuusvelvoitteitaan.
Tämän vuoksi Koskisen mukaan työnantajalla on oltava myös toimivalta ryhtyä työpaikalla riittäviin toimenpiteisiin koronan haitallisten terveysvaikutusten estämiseksi.
– Jos keskustelussa ei päästä eteenpäin, esitän, että asia etenee työterveyshuoltolain mukaisesti.
Työterveyshuollolta lausunto
Käytännössä työpaikoilla voitaisiin Koskisen mukaan edetä niin, että ensin työnantaja selvittää ja arvioi työpaikan työturvallisuustilannetta.
Koskinen uskoo, että useimmat työntekijät kertoisivat koronarokotuksistaan ja näyttäisivät vapaaehtoisesti koronapassin.
Entä sitten, jos työntekijä ei halua tietoa kertoa? Koskisen mukaan tällöin käyttöön voidaan ottaa työterveyshuoltolain säännökset.
– Niiden perusteella työnnantajalla on oikeus ohjata työntekijä työterveyshuollon toimittamaan potilaslainsäädännön mukaiseen terveystarkastukseen. Koronavirus on biologinen tekijä, joka aiheuttaa erityistä vaaraa työpaikalla. Työnantajalla on myös velvollisuus selvittää, onko työntekijä kykenevä tekemään työtään.
Koskisen mukaan työterveyshuolto antaa tarkastuksen perusteella työnantajalle lausunnon, jonka mukaan työntekijä on sopiva työhön, rajoituksin sopiva työhön tai sopimaton työhön.
Lausunnon saamisen jälkeen rajoituksin sopivan työntekijän kanssa selvitetään, miten työ järjestetään rajoituksiin sopivaksi.
Koskisen mukaan sopimattomuuslausunnon jälkeen arvioidaan eri vaihtoehtoja kuten palkanmaksuvelvollisuuden jatkumista, tuotannollisperusteista lomauttamista, lomajärjestelyjä tai vapaiden käyttämistä.
Koskinen ei pidä ajatustaan radikaalina avauksena.
Hän painottaa, että terveystarkastus tehdään yhteisymmärryksessä työntekijän kanssa – kyseessä ei ole pakkotilanne.
– Asiahan on sinänsä aivan tuttu. Nyt vaan esitän sitä suhteessa koronatilanteeseen.
Voit keskustella aiheesta 17.12. kello 23:een saakka.
Lue myös:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta