Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa

Elämme historiallisia aikoja, kun pian käydään aluevaalit. Luonnollisesti ne ovat valtakunnan ykköspuheenaihe – onhan kyseessä kuitenkin vaalit, joissa valitut henkilöt pääsevät määrittelemään kokonaan uuden hallintorakenteen raameja vuosikymmeniksi eteenpäin. Niinpä uusimman vaaligallupin tulokset dominoivat mediaa, ehdokasasettelun spekulointi käy kuumana ja puolueiden puheenjohtajat pelaavat tiukkaa vaalipeliä. Tilanne on suorastaan räjähdysherkän jännittävä.

Paitsi että näin ei ole.

Meillä on edessämme tilanne, jossa käydään Suomen historian ensimmäiset aluevaalit, eikä juuri ketään kiinnosta. Aluevaaleja ei juuri näy uutisissa, eikä niitä ruodita etenkään kahvipöytäkeskusteluissa. Jos en käyttäisi Twitteriä, tuskin muistaisin mokomien vaalien olemassaoloa.

Miten tähän tilanteeseen ollaan päädytty? Tiivistäisin vastauksen kahteen pääpointtiin: yleiseen epätietoisuuteen ja akuutimpiin aiheisiin.

Yleisellä epätietoisuudella tarkoitan, että se, mistä aluevaaleissa tarkalleen päätetään, tuntuu monesta enemmän tai vähemmän hähmäiseltä. Vielä syyskuussa Maaseudun Tulevaisuuden kyselyn mukaan puolet äänestäjistä ei tiennyt, mistä aluevaaleissa on kyse.

Puolueiden vaaliohjelmissa tulee vastaan asioita, joista hyvinvointialueilla ei ainakaan suoraan päätetä.

Konkretiaa on hankala löytää, kuten myös eroja puolueiden välillä: kaikki veisaavat samaa virttä siitä, kuinka palveluiden täytyy olla saavutettavia ja tukea hyvinvointia.

Akuutimmista aiheista löytyy syy sille, miksi media on jättänyt aluevaalit fonttikooltaan pieniksi sivuotsikoiksi – pääuutisen virkaa on toimittanut aina jokin akuutimpi ja kiinnostavampi asia, kuten esimerkiksi koronapandemia. Kun pohdittavana on tehohoitokapasiteetin riittäminen ja koronapassi, jäävät vaalit vertailussa arkipäiväisen tylsiksi. Olivat ne kuinka historialliset tahansa.

Tässä kohtaa herää helposti kysymys: mitä väliä? Mitä sitten, vaikka aluevaaleista ei puhuttaisi?

Sitä väliä, että jos ihmeitä ei tapahdu, vajoaa aluevaalien äänestysprosentti avuttomasti mutakuopan pohjalle.

Jo kevään, tai no, kesän, kuntavaaleissa oli matalin äänestysprosentti sitten sota-ajan. Ja kuntavaaleista sentään puhuttiin sekä mediassa että viinilasillisen äärellä.

Entä mitä, jos suomalaiset eivät vaan äänestä? Jos äänestysprosentti laskee entisestään, yksittäinen ääni saa kohtuuttoman paljon painoarvoa. Se on toki mukavaa heille, jotka äänestävät, mutta demokratialle se on myrkkyä. Demokratiassa kun pitäisi olla kyse kaikkien vallasta, ei harvojen vallasta.

Suomalaisten täytyisi siis äänestää, vaikka vaalit eivät sen kummemmin kiinnostaisi – erityisesti pitäisi herätellä niitä nuoria, jotka eivät ole vielä aiemmin äänestäneet. Aktiivisimpia äänestäjiä ovat kuitenkin aina he, joille äänestäminen on muodostunut vuosikymmeniä kestäväksi tavaksi.

Sille, että jokin asia ei yksinkertaisesti kiinnosta, on hankalaa keksiä ratkaisua. Keinot ovat siis vähissä: olennaista lienee sijoitella äänestyspaikkoja niin, että jokaisen on niissä mahdollisimman helppoa käydä. Toivoa sopii myös, että äänestyspäivänä on hyvä ilma. Toki olennaisinta on äänestää itse. Kansanvalta ei toimi, jos kansa ei tahdo valtaa käyttää.

Emilia Uljas

Kirjoittaja on välivuottaan viettävä opiskelijajärjestön puheenjohtaja, jonka ei helsinkiläisenä tarvitse aluevaaleissa äänestää ja jonka suosikkiasioita elämässä ovat tee ja illat ystävien kanssa.

Kolumnista voi keskustella 28.12. klo 23.00 saakka.

Aluevaaliuutiset, taustat ja analyysit löydät kootusti Ylen aluevaalit-sivustolta.