Viikonlopun koronarokotustapahtuma Vaasassa oli Vaasan johtavan ylilääkäri Heikki Kaukorannan mukaan suosittu etenkin kolmansien rokotteiden osalta. Paikalla kävi rokotuksen saamassa 1800 henkilöä. Pääasiassa haettiin kolmansia rokoteannoksia.

Vaasan sairaanhoitopiirin rokotekattavuus on nyt noin 83 prosentin luokkaa. Vaasan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Juha Salosen mukaan luku ei juurikaan enää tällä hetkellä ole nousussa.

Kaukoranta toteaa että tällä hetkellä kaikki yli 18-vuotiaat voivat saada kolmannen rokoteannoksen, kunhan toisesta on kulunut vähintään viisi kuukautta.

– Kolmannen rokotuksen antamisessa noudatamme THL:n ohjeistusta, jonka mukaan kaikki yli 18-vuotiaat voivat hakea kolmannen rokoteannoksen, riippumatta perussairauksista tai kuulumatta riskiryhmään.

Kolmannen rokoteannoksen on uutisoitu antavan paremman suojan omikronvirusmuunnosta vastaan.

Vaasan sairaanhoitopiirissä annettava rokote on kolmannella kerralla aina samaa merkkiä kuin kaksi aikaisempaa.

– On ollut uutisointia, jonka mukaan Astra Zenecan rokotetta saaneet saisivat paremman vasta-aine vasteen, jos kolmas annos olisi mRNA-rokote, eli Modernaa tai Pfizeria. Logistisista syistä annettava kolmas annos on kuitenkin samaa kuin kaksi edellistä, Kaukoranta sanoo.

Vaasassa seuraava Drop in -koronarokotus ilman ajanvarausta järjestetään 17. joulukuuta.

Seuraa täältä Ylen uutisia Pohjanmaalta.