Omikronmuunnos vaikuttaa leviävän nyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin alueella. HUSin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan se käy ilmi positiivisista koronanäytteistä.

S-geeninegatiivisten näytteiden osuus on kymmenkertaistunut viikossa. S-geeninegatiivisuus viittaa vahvasti omikronmuunnokseen.

– Kehitys näyttää kovasti samankaltaiselta kuin Tanskassa ja Norjassa. Olemme ehkä muutaman päivän jäljessä, mutta on hyvin todennäköistä, että omikron leviää nyt väestössä, Lehtonen sanoo Ylelle.

Tautiekologi Tuomas Aivelon mukaan tieto s-geeninegatiivisten testitulosten osuuden kasvusta ennakoi omikron-variantin yleistymistä.

Hänen arvionsa on se, että jo ennen joulua omikron on valtavariantti Suomessa.

– Jos omikroniin viittavien testitulosten osuus oli viime viikolla 7 prosenttia, ollaan nyt jo paljon korkeammissa lukemissa. Viikossa-parissa omikron on HUS-alueella ja laajemminkin valtavariantti.

Vastaava kehitys on nähty Norjassa, Tanskassa ja Britanniassa, eikä Aivelon mukaan ole mitään syytä epäillä, että Suomi olisi poikkeus.

Mitä omikronmuunnoksen leviäminen merkitsee? HUSin Lasse Lehtosen mukaan tarkkaa vastausta on tässä vaiheessa vaikea antaa.

– Vastaus riippuu paljolti siitä, miten hyvin rokotussuoja torjuu varianttia. Ja toisaalta siitä, minkälaisen taudin omikron aiheuttaa.

Lehtosen mukaan vielä ei ole varmuutta siitä, onko omikronin taudinkuva lievempi vai samankaltainen kuin aiemmissa muunnoksissa.

Omikron leviää kovaa vauhtia

Esimerkiksi Tanskassa omikron-variantin osuus oli pari päivää sitten noin 10 prosenttia ja 50 prosentin rajan arvioidaan ylittyvän huomenna tiistaina tai viimeistään keskiviikkona.

– Yleinen arvio on se, että omikronin osuus nousee 10 prosentista 90 prosenttiin alle kahdessa viikossa. Se yleistyy hyvin nopeasti, Aivelo sanoo.

Aivelon mukaan tarkkaa syytä omikronin nopeaan leviämisvauhtiin ei vielä tiedetä.

– Emme tiedä, onko omikronin tarttuvuudessa tai tartuttavuudessa suurta eroa deltavarianttiin, mutta tiedämme, että se kiertää rokotteiden tuomaa suojaa tartunnalta.

Brittiarvion mukaan kaksi rokoteta suojaa vain noin 20 prosentin teholla tartunnalta.

– Alttiiden ihmisten porukka on siis paljon suurempi kuin deltavariantin kohdalla.

Aivelon mukaan omikronin pääsyä Suomeen ei voida enää estää esimerkiksi tiukentamalla rajalvalvontaa.

Tärkeää hänen mukaansa olisi nyt pyrkiä rajoittamaan tapausmääriä.

– Tanskassa ja Britanniassa pyritään rokottamaan paljon ihmisiä. Se hidastaa omikronin leviämistä ja vaikuttaa sairaaloiden kuormitukseen. Erityisen tärkeää olisi saada rokotteita niille, joilla ei ole yhtään rokotetta.

Lisäksi Tanskassa on Aivelon mukaan suljettu yökerhoja ja rajoitettu baarien ja ravintoloiden aukioloa sekä pidennetty koulujen joululomaa. Kaikilla näillä pyritään hidastamaan omikronin leviämistä.

– Sen sijaan koronapassin antama suoja ei enää päde omikronin kanssa, sillä kaksi rokotetta ei näyttäisi tehoavan siihen, Aivelo huomauttaa.

"Ollaan myöhässä, jos hätäjarrun kanssa odotellaan"

Suomessa on viime päivinä pohdittu niin sanotun hätäjarrun käyttämistä. Käytössä jo oleville rajoituksille on kuitenkin annettu vielä hetki aikaa osoittaa tehonsa.

Tutkija Tuomas Aivelon mukaan nyt ei olisi yhtään aikaa odottaa lisärajoitusten kanssa.

– Ollaan vankasti myöhässä, jos tämä viikko vielä odotellaan. Jo nyt Suomessa on hankala tilanne ja on selvää, että omikronin myötä (hätäjarrun) rajan yli mennään.

Mutta onko tilanne koronan suhteen oleellisesti huonompi, jos valtavarianttina on deltan sijaan omikron? Esimerkiksi omikronin aiheuttaman sairauden vakavuudesta ei ole vielä tutkimustietoa.

– Se kuitenkin tiedetään, että omikron leviää deltaa nopeammin. Tämä puolestaan johtaa siihen, että taudin pitäisi olla huomattavasti lievempi, jotta kokonaistilanne olisi nykyistä helpompi, Aivelo sanoo.

"Kasvomaskien käyttö on entistä tärkeämpää"

Lasse Lehtonen sanoo, että tämänhetkisten tutkimustietojen mukaan Suomessa käytettävät rokotteet eivät anna kovin hyvää suojaa omikronmuunnosta vastaan.

– Tarvitsemme kolmannen rokotuksen. Monet Euroopan maathan ovat nopeuttaneet tehosterokotuksen antamista omikronpelon takia.

On viitteitä siitä, että omikron olisi tartuttavampi kuin delta. Siksi kasvomaskien käyttö tulee nyt entistä tärkeämmäksi.

– Vaikka koronapassin kanssa pääsee erilaisiin tilaisuuksiin, niin kyllä sisätiloissa kannattaa maskia käyttää, jopa tehokkaampaa ffp2-tasoista maskia.

Lehtonen uskoo, että aika näyttää hyvinkin nopeasti, tarvitsemmeko lisää rajoitustoimia. Jos rokotussuoja ei estä vakavaa tautimuotoa riittävästi, joudutaan samaan tilanteeseen kuin pandemian alussa sulkutiloineen.

Tartuntojen määrä ei ole enää avainluku

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi tänään maanantaina, että Suomessa on kirjattu 4 300 uutta koronavirustartuntaa perjantain jälkeen. Luku on kova, mutta Lehtonen tarkastelisi mieluummin sairaalassa hoidettavien määrää.

– Jos rokotukset on kunnossa, koronan aiheuttama tauti on yleensä aika lievä. Rokotukset ovat muuttaneet taudin luonnetta. Toivotaan, että se pitää paikkaansa omikroninvariantin kanssa. Sitä emme varmuudella tiedä.

Juuri tällä hetkellä tilanne sairaanhoidossa näyttää tasaiselta.

– Sairaanhoidon tarve on nyt hieman vähentynyt täällä HUS:ssa. Tämänhetkisessä tilanteessa ei nähdä suurta ongelmaa, ellei omikron lisää sairaanhoidon tarvetta merkittävästi.

Hallitus on väläyttänyt hätäjarrun vetämistä, jos tilanne pääsee pahaksi. Lehtosen mukaan kukaan ei ole kuitenkaan tarkasti määritellyt, mikä se hätäjarru olisi. Hän haluaisi ensin seurata, miten alueellisten viranomaisten tuoreimmat rajoitukset vaikuttavat.

– Rokotukset ovat entistä tärkeämpiä. Jos kolme rokotusta tarvitaan omikronilta suojautumiseen, niin eihän siinä auta muu kuin yrittää rokotustahtia nopeuttaa. Ja tärkeää on tietysti se, että ne joilta ensimmäiset rokotukset puuttuvat, kävisivät ne hakemassa.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 14.12. 2021 klo 23:een saakka.

Lue myös:

Testausta rajoilla, rajoituksia kokoontumisille ja koulujen etäopetusta – tätä koronan hillintään tarkoitettu hätäjarru voisi tarkoittaa

Suuret sairaanhoitopiirit kritisoivat STM:n linjausta laajentaa koronatestausta – HUS:n johtaja: Ministeriö yrittää korjata syyskuun virheitä

Ministeriö arvioi lähes kaikkien hätäjarrun kriteerien täyttyvän – ensi viikolla nähdään, alkavatko alueelliset rajoitukset purra