Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu ensimmäinen koronaviruksen omikronmuunnos. Tieto omikrontartunnasta varmistui tänä aamuna.

Henkilö on antanut positiivisen näytteen palattuaan Suomeen viime viikolla Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

– Kyseinen henkilö on heti tiedon tartunnasta saatuaan ollut karanteenissa ja eristyksissä Etelä-Pohjanmaalla, joten tartuntaketju on jäänyt Suomessa pieneksi. Tartuntaketju on siis hyvin hallinnassa, toteaa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Elina Kärnä.

Etelä-Pohjanmaan koronayhteistyöryhmä Nyrkki kokoontuu tänään muun muassa linjaamaan tulevien viikkojen rajoitustoimia.

Lue myös:

Virologin mukaan kolmas rokoteannos on tärkeä – suomalaistutkijat suhtautuvat varovasti arvioihin omikronin vähäisemmästä vaarallisuudesta

Rokotustapahtumaan tulvi väkeä jonoksi asti Seinäjoella – suosion takia järjestetään ylimääräinen rokotuspäivä lauantaina