Lasten koronatartunnat

Uusia koronatartuntoja todetaan Suomessa nyt eniten lapsilla.

Eniten tartuntoja todetaan alle 10-vuotiailla lapsilla. Toiseksi eniten tartuntoja todetaan 10-19-vuotiailla lapsilla ja nuorilla.

Myös muualla Euroopassa koronavirus leviää nyt etenkin lasten joukossa. Sen takia monessa maassa lasten koronarajoitukset ovat paljon kireämmät kuin Suomessa.

Esimerkiksi Tanskassa siirretään lapset etäopetukseen ensi viikolla, Belgia aikaistaa joululomaa ja Ranskassa yli 6-vuotiailla on maskipakko.

Pikkujoulukausi

Suurin osa ravintoloista ja matkailualan firmoista uskoo, että pikkujoulukaudesta tulee huono.

Uusi selvitys kertoo, että noin 70 prosenttia firmoista uskoo, että myynti jää pienemmäksi kuin vuonna 2019. Tuolloin pikkujouluja pidettiin tavalliseen tapaan, sillä koronapandemia ei ollut vielä alkanut.

Alunperin ravintolat odottivat, että tämän vuoden pikkujoulukaudesta voi tulla jopa kaikkien aikojen paras. Odotukset romahtivat, kun työpaikoille annettiin taas etätyösuositus. Etätyötä suositellaan huonon koronatilanteen takia.

Paluu Syyriasta

Suomi on kotiuttanut Syyriasta suomalaisen äidin ja tämän 4 lasta. Äiti ja lapset ovat olleet aiemmin al-Holin leirillä Syyriassa.

Suomi on nyt kotiuttanut Syyriasta yhteensä 35 suomalaista. Kotiutetuista suurin osa on lapsia.

Syyrian leireillä on edelleen noin 10 suomalaista.

Liukas keli

Tänään on ollut tosi liukas keli koko maassa. Autoilijoita on varoitettu huonosta ajokelistä ja jalankulkijoita liukkaista jalkakäytävistä.

Liukkaassa kelissä on sattunut ulosajoja ja kolareita. Esimerkiksi Lohjalla henkilöauto ja pakettiauto ajoivat aamulla nokkakolarin ja kuljettajat vietiin sairaalaan. Viitostiellä Kuopion lähellä 2 rekkaa kolaroi aamuyöllä niin, että liikenne pohjoiseen oli poikki monen tunnin ajan.

Helsinki-Vantaan lentokentällä lentoliikenne keskeytettiin perjantai-iltana huonon sään takia muutaman tunnin ajaksi.

Sunnuntain sää

Säätiedotus kertoo, että myös huomenna tulee heikkoa lumisadetta tai jäätävää vesisadetta.

Helsingin ja Turun seudulla lunta voi tulla illalla sakeasti.

Sunnuntain päivälämpötila on etelän +1 ja Lapin -5 asteen välillä.

Ajokeli on huono myös huomenna koko maassa.