Varsinais-Suomessa on todettu viime maanantain jälkeen neljä uutta koronaviruksen omikronmuunnoksen aiheuttamaa tartuntaa, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.

Yhteensä todettuja tautitapauksia on maakunnassa nyt kahdeksan.

Todetut tartunnat liittyvät edelleen aikaisemmin todettuun tartuntaketjuun, jonka THL on kertonut olevan lähtöisin Ruotsista.

– Tavalla tai toisella nämä liittyvät ensimmäiseksi todettuihin tapauksiin tai heidän kontakteihinsa, Rintala kertoo.

Hänen mukaansa tartuntaketju on melko suppea, eikä altistuneita ole paljon. Altistuneet on saatu karanteeniin. Esa Rintala kertoo olevansa toiveikas sen suhteen, että tartuntaketju on saatu rajattua.

– Tässä ketjussa on noin 40 ihmistä, jotka ovat altistuneet, eli verrattuna aikaisempiin, kyseessä ei ole erityisen suuri määrä, Rintala sanoo.

Lue lisää:

Suomen toinen koronaviruksen omikrontartunta todettiin Turussa – kaupunki odottaa lisää tartuntatapauksia

Suomessa todettu ensimmäinen omikronmuunnoksen aiheuttama tartunta – HUSin Ruotsalainen: "Jäljitys tärkeää, että pystymme hidastamaan leviämistä"

Artikkelia päivitetty 13.15.: VSSHP:ltä tuli tieto, että omikrontapauksia on varmistunut perjantaina 10.12, vielä kaksi lisää, eli yhteensä kahdeksan.