Ilotulituksia pääsee vuodenvaihteessa seuraamaan ainakin Kuopiossa, Iisalmessa, Lapinlahden pitäjässä Varpaisjärvellä, sekä Joensuun pitäjissä Hammaslahdessa, Kiihtelysvaarassa, Tuupovaarassa ja Enossa.

Varkaudessa seurataan vielä koronatilanteen kehittymistä ja päätökset mahdollisesta ilotulituksesta tehdään viimeistään joulunalusviikolla.

Kuopio

Kuopiossa järjestetään tänä vuonna kahdet ilotulitukset. Ensimmäiset alkavat klo 20 ja ne on suunnattu lapsiperheille. Toiset raketit ammutaan vuoden vaihtuessa klo 24. Raketit ammutaan Kuopion satamassa järven suunnalta, joten ne näkyvät laajalla alueella rantaviivalla.

Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tilla Martikainen kertoo, että satamassa on hyvin tilaa tulla seuraamaan raketteja turvallisesti ja väljästi. Varsinaista torijuhlaa ei ole tänä vuonna luvassa.

Siilinjärvi

Siilinjärvellä ei järjestetä vuodenvaihteessa yleisötapahtumaa. Elinkeinopäällikkö Pekka Turunen kertoo, että kunnassa on keskitytty joulukauden avajaisiin, eikä uudenvuoden vastaanottoa ole järjestetty kunnan puolesta aiempinakaan vuosina. Ilotulitusten sijaan kunta panostaa erilaisiin valoihin ja valaistuksiin, jotka tuovat kuntalaisille iloa läpi talven.

Lapinlahti

Lapinlahden keskustassa ei järjestetä tänä vuonna ilotulitusta tai toritapahtumaa vuodenvaihteessa. Harkinnassa on vielä, pidetäänkö perinteinen uudenvuoden puhe. Jos se pidetään, on sen paikkana kunnantalon edusta, kertoo kulttuurikoordinaattori Kirsti Tiirikainen.

Varpaisjärven yrittäjien puheenjohtaja Markku Ukkonen kertoo, että näillä näkymin perinteinen ilotulitus järjestetään Lapinlahden pitäjän Varpaisjärven torilla. Ilotulitus peruttiin viime vuonna koronatilanteen vuoksi, mutta tänä vuonna sitä pääsee seuraamaan klo 19.

Iisalmi

Iisalmessa järjestetään uudenvuoden vastaanottajaiset toritapahtumana. Ohjelmassa on ilotulitus. Iisalmen kaupunki täyttää tänä vuonna 130 vuotta ja luvassa on erilaisia haasteita, muun muassa liikuntaan ja leivontaan liittyen.

Markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski kertoo, että tapahtumassa on mukana vuoden 2021 By Iisalmi -tunnustuksen saanut Pihla Sallinen.

Varkaus

Varkaudessa seurataan vielä, miten koronatilanne alueella kehittyy. Viime vuonna kaupungin ilotulitukset peruttiin koronatilanteen ja kokoontumisrajoitusten vuoksi. Tämän vuoden ilotulituksista päätetään viimeistään joulunalusviikolla, kertoo vastaava markkinointi- ja viestintäasiantuntija Laura Rosenberg.

Joensuu

Joensuussa järjestetään ilotulitukset tänä vuonna kantakaupungin sijaan pitäjissä. Hammaslahdessa raketit ammutaan klo 18, Kiihtelysvaarassa klo 19, Tuupovaarassa klo 20 ja Enossa klo 21.

Tiedottaja Jatta Rautanen kertoo, että kantakaupungissa voidaan ihastella tänä vuonna kauppatorin ympärillä olevia valoteoksia, jotka ovat nähtävillä loppiaiseen saakka.

Nurmes

Nurmeksessa ei järjestetä tänä vuonna uudenvuoden vastaanottajaisia kaupungin puolesta. Johdon sihteeri Paula Karjalainen kertoo, että tapahtumia on ollut vain erilaisina juhlavuosina, eikä korona siten vaikuttanut tämän vuoden päätökseen. Seuraavan kerran uuttavuotta juhlistetaan Nurmeksen torilla näillä näkymin vuoden 2023 lopussa, jolloin muistetaan sitä, että Nurmeksesta tuli kaupunki 1. tammikuuta 1974.

Lisää Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.