Kainuussa todettiin eilen torstaina viisi uutta koronatartuntaa, joista neljä Kajaanissa ja yksi Hyrynsalmella. Näistä kolme liittyy Otanmäen Skoda Transtechin tehtaalla alkaneeseen tartuntaketjuun. Ryppäässä on tiedossa nyt yhteensä 86 tartuntaa.
Kainuun soten mukaan muita laajoja tartuntaketjuja ei ole tällä hetkellä jäljityksessä, vaan tartunnat ovat lähinnä yksittäisiä. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti, joten tilannetta seurataan aktiivisesti.
– Transtechin tehtaalla jatkamme testauksia varmistaaksemme, että tilanne pysyy hallinnassa, kertoo pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen.
Lisäresursseja rokotuksiin ensi viikolla
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viime viikkoinen suositus lyhentää toisen ja kolmannen rokotusannoksen minimiväliä viiteen kuukauteen on aiheuttanut lisääntynyttä kysyntää ja jonoja rokotuspisteille.
Kainuun sote painottaa, että edelleen tärkein asia on, että mahdollisimman moni olisi suojattu kahdella rokotteella. Kaksi koronarokoteannosta antaa erittäin hyvän suojan vakavaa sairastumista vastaan sekä pienentää myös leviämisriskiä.
– Lisäresursseja rokotuksiin saadaan hankittua ensi viikolla. Oma henkilöstömme ei riitä toteuttamaan rokotuksia, jotka ovat jatkuneet lähes vuoden, eikä loppua ole näkyvissä. Neuvoloiden ja vastaanottojen ammattilaisia tarvittaisiin kipeästi hoitamaan omia tehtäviään, Käsmä-Ronkainen sanoo.
Lisäksi Kajaaniin avataan ensi tiistaina toinen rokotuspiste Kaukametsän Opistolle. Se on avoinna ilman ajanvarausta:
Kolmannet koronarokotteet ovat tarjolla kaikille 18 vuotta täyttäneille, mikäli toisesta annoksesta on 5–6 kuukautta. Voimakkaasti immuunipuutteisille potilaille suositellaan kahden kuukauden annosväliä.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.