Kouvolalaisella SDP:n kansanedustajalla ja Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalla Paula Werningillä on koronatartunta.

Werning vahvisti torstai-iltana julkisessa Facebook-päivityksessään, että on saanut positiivisen tuloksen koronatestistä.

– Oireet ovat siedettävät, Werning kirjoittaa.

Puolue tiedotti jo keskiviikkona, että Werning on saanut positiivisen tuloksen koronan pikatestistä.

– Ennustan myös virallisen koronatestin olevan positiivinen. Kanssani viime päivinä olleille ihmisille on ilmoitettu tartunnastani, Werning kommentoi silloin tiedotteessa.

Werning kertoo ottaneensa kaksi koronarokotusta. Tartunnan hän on todennäköisesti saanut perheenjäseneltään.

– Meille korona tuli siis koulun kautta, kuten niin moneen muuhunkin perheeseen viime aikoina, Werning kertoi keskiviikkona.

Werning on nyt eristyksessä. Hänen mukaansa sen on tarkoitus päättyä 18. joulukuuta.

Lue myös: Eduskunnassa yli 20 korona-altistunutta samaan aikaan, kun kansanedustajat valmistautuvat jopa satoihin budjettiäänestyksiin