Monissa perheissä tuskaillaan parhaillaan nuorten koronapassien kanssa. Pankeista varataan aikoja, jotta nuoret saisivat pankkitunnukset. Yli 10-vuotiaan Omakantaan ei kaikilla huoltajilla ole vielä pääsyä. Monet hakevat koronarokotustodistuksia terveysasemilta.

Turun kaupungin opiskelijaterveydenhuollon piirissä olevat nuoret saavat rokotustodistuksen automaattisesti postitse kotiin. Ehkäisevän terveydenhuollon ylihoitaja Riikka Kytömaa kertoo, että rokotustodistuksia on kirjoitettu lokakuusta lähtien. Aiemmin nuorilta kysyttiin, onko hänellä pankkitunnukset vai haluaako hän todistuksen postissa.

Jotkut nuoret eivät ehkä ole ymmärtäneet, että todistuksen saa näin helposti ja siksi sekaannuksia todistuksen saamisesta on saattanut syntyä.

– On tärkeää, että nuoret saavat todistukset ja pääsevät kulkemaan eri paikkoihin. Suurimmalla osalla pitäisi olla todistus jo kotiin postitettuna. Meillä oli pientä jonoa siinä vaiheessa, kun rokotuksia annettiin kovalla vauhdilla. Nyt on päästy kirimään. Yksi henkilö tulostaa todistuksia koko ajan, kertoo Kytömaa.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto päätti eilen, että koronapassin käyttöönottoa laajennetaan. Erilaisissa asiakastiloissa esimerkiksi kuntosaleissa, uimahalleissa, kirjastoissa ja museoissa vaaditaan asiakasmäärän rajoittamista. Rajoituksista voi vapautua, mikäli paikalla tarkastetaan koronapassi.

Koronarokotustodistuksen eli koronapassin saa, jos on saanut kaksi koronarokotusta tai jos on saanut yhden rokotuksen ja sairastanut koronan.

Myös palvelun piirissä oleva nuori, jolla ei ole Suomen henkilötunnusta tai pankkitunnuksia saa koronapassin opiskelijaterveydenhuollosta.

Kun rokotukset siirtyvät 10–12-vuotiaisiin, heille lähetetään rokotustodistus myös automaattisesti postissa kotiin.

Aiheesta voi keskustella lauantaihin 11. joulukuuta kello 23 asti.

Artikkelia korjattua 10.12.2021 kello 8:46. Osa huoltajista pääsee jo asioimaan yli 10-vuotiaan lapsensa Omakannassa. Aiemmin kerroimme virheellisesti, että kenelläkään huoltajalla ei ole pääsyä yli 10-vuotiaan lapsensa Omakantaan.

Lisää aiheesta:

Koronarajoitukset kiristyvät Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa – uimahalleissa ja museoissa voidaan jatkossa vaatia koronapassia