Ajat kolmanteen koronarokotukseen ovat tiukassa Päijät-Hämeessä. Aikoja on vielä jonkin verran jäljellä joulukuulle etenkin Lahdessa ja lisää on tarjolla vuodenvaihteen jälkeen.

Kaikille sote-asemille aikaa ei saa varattua vielä edes tammikuulle. Päijät-Soten rokotusvastaavan Kimmo Kuosmasen mukaan rokotteiden antajia ei ole saatu vielä järjestettyä riittävästi, eikä kovaan kysyntään pystytä vastaamaan.

Vuoden alusta helpotusta tilanteeseen tuo se, että työterveystoimijat voivat tulla mukaan antamaan kolmansia rokotuksia.

Netissä aikoja nolla?

Kolmansille koronarokotuksille on avattu Päijät-Sotessa sekä puhelin- että nettiajanvaraus. Netissä käyttäjälle voi rokotuspaikasta riippuen kuitenkin aueta kalenteri, jossa ei ole yhtään vapaata aikaa.

Hyvis-palvelussa nettiajanvaraajalle ei tule esiin mainintaa siitä, miksi aikoja ei ole ja koska niitä voisi olla tulossa.

– Tämä on meidän varmaan viisasta sinne lisätä. Tilanne on samantyyppinen kuin viime keväänä, että aikoja ei valitettavasti kaikille riitä, rokotusvastaava Kimmo Kuosmanen pohtii.

Kuosmasen mukaan tällä hetkellä tärkeintä olisi saada rokotettua kolmannen kerran yli 60-vuotiaat, joilla on selvästi suurentunut riski saada vakava tauti. Jos esimerkiksi terveet keski-ikäiset vielä malttavat lykätä ajanvarausta, ehditään heikoimmat saada suojattua.

– Toivon mukaan rokotus on myöskin sitten ripeä, kun aikoja päästään avaamaan ensi vuoden puolelle, hän toteaa.

Joissain kaupungeissa iäkkäät ja riskiryhmäläiset saavat kolmannet rokotteet automaattisesti ennen muita siksi, ettei kolmatta annosta anneta ennen kun toisesta on kulunut kuusi kuukautta. Päijät-Sotessa on päädytty toimimaan THL:n suosituksen mukaan, jolloin viiden kuukauden väli riittää.

Väliaikaisten rokotuspisteiden ruuhkat arvaamattomia

Jos aikaraja täyttyy, kolmannen koronarokotteen voi Päijät-Soten alueella hakea myös ilman ajanvarausta toimivasta walk in -rokotuspisteestä. Niihin yhtymä toivoo hakeutuvan ennen kaikkea ensimmäistä tai toista rokotusta ottavien, mutta mitään tällaista rajoitusta ei ole.

Kävijämäärää pistemäisissä pop up -rokotustilaisuuksissa ei ole rajattu. Vääksyn S-marketilla Asikkalassa 8. joulukuuta järjestettyyn rokotukseen olikin niin paljon tulijoita, että jonot olivat kymmenien metrien pituiset ja jonotusaikaa mitattiin jopa tunneissa.

Päijät-Soten rokotusvastaava Kimmo Kuosmanen arvioi, ettei koronatartuntojen riski väkijoukossa ole ollut kovin suuri, koska moni Vääksyn jonottajista oli jo saanut kaksi rokotusta. Tulijoita kannustetaan aina pitämään turvavälit ja käyttämään maskeja.

Pop up -tapahtumat on varsinkin Lahden alueella pyritty järjestämään isoissa tiloissa. Kuosmasen mukaan ilman ajanvarausta järjestettävien rokotusten kävijämäärää on hyvin vaikea rajoittaa.

– Ei näitä pysty mitenkään täysin ennakoimaan.

Kuosmasen mukaan ensisijainen keino välttää Vääksyn ruuhkan tapaista tilannetta on järjestää lisää ennakkoon varattavia rokotusaikoja.

Juttua on muokattu 9.12.2021 klo 15.55: Tarkennettu virkkeitä, joissa verrataan rokotusjärjestykseen liittyvää toimintatapaa eri alueilla ja Päijät-Sotessa.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.