Koronapotilaiden määrä osastohoidossa on noussut Etelä-Karjalassa. Sairaalassa ja muualla osastohoidossa on tällä hetkellä yhteensä 12 koronapotilasta, kun vielä alkuviikosta luku oli alle viisi.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten mukaan määrää nostavat Parikkalan vuodeosastolla todetut koronatartunnat, mutta koronapotilaiden määrä on kasvanut myös keskussairaalassa.
Eksoten mukaan sairaalahoidossa on tällä hetkellä enemmän rokotettuja kuin rokottamattomia, mutta rokottamattomilla on suhteellisesti suurempi riski saada sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti.
Sairaalahoitoa tarvinneilla, vähintään kahdesti rokotetuilla on ollut koronatartunnan lisäksi vakavia perussairauksia. Sen sijaan rokottamattomien joukossa on ollut Eksoten mukaan myös perusterveitä.
Lähes 90 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä eteläkarjalaisista on täysin rokotettuja eli he ovat saaneet kaksi tai kolme rokoteannosta.
Tehohoitoa tarvitsevia koronapotilaita on tällä hetkellä alle viisi, jolloin Eksote ei kerro tehohoidossa olevien tarkkaa määrää.
Uusia koronavirustartuntoja on Eksoten tilastojen mukaan todettu 23.
Lue myös: Uusimmat tiedot koronaviruksesta Etelä-Karjalassa