Kouvolalaisella SDP:n kansanedustajalla ja Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalla Paula Werningillä on todennäköisesti koronatartunta.
Puolue tiedotti keskiviikkona, että Werning on saanut positiivisen tuloksen koronan pikatestistä. Virallinen koronatesti on myös otettu, ja sen tuloksia odotetaan.
– Ennustan senkin näyttävän plussaa. Oloni on onneksi kaikin puolin hyvä, ja olen oireeton. Kanssani viime päivinä olleille ihmisille on ilmoitettu tartunnastani, Werning kommentoi tiedotteessa.
Paula Werning kertoo tiedotteessa ottaneensa kaksi koronarokotusta. Hän osasi epäillä tartuntaa itsellään, koska myös osa perheenjäsenistä sai positiivisen tuloksen pikatestistä.
– Myös muu perhe on käynyt virallisessa testissä. Meille korona tuli siis koulun kautta, kuten niin moneen muuhunkin perheeseen viime aikoina.
Werning kertoo olevansa nyt karanteenissa ja jatkavansa töitä kotoa käsin.