Jämsä ottaa käyttöön koronapassin kaikissa niissä kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa, joihin kohdistuu koronarajoituksia. Jos tila on annettu ulkopuolisen käyttöön, koronapassin käyttämisestä päättää toiminnanharjoittaja.

Kaupunginhallitus päätti samalla, että heikentyneen koronatilanteen takia kaupunginjohtajalle myönnettyä erityistoimivaltaa jatketaan ainakin maaliskuuhun 2022 asti.

Jämsä kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin, jossa koronatilanne on heikentynyt viime viikkoina selvästi. Rokottamattomien koronatartunnat ovat Pirkanmaalla yhä nousussa.

Tiistaina Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) tiedotti vähentävänsä kiireetöntä hoitoa koronatilanteen vuoksi. Sairaalaan tulee päivittäin 4–5 uutta koronapotilasta, ja kuormitus on alkanut näkyä sekä vuodeosastoilla että tehohoidossa.

Tiistaina Taysissa hoidossa oli 23 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa.