Vaasan keskussairaalassa ei ollut yhtään koronapotilasta hoidossa, kun Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä kokousti tiistaina.
Koronaviruksen leviäminen Pohjanmaalla on pysähtynyt niin paljon, että positiivisten koronatestien osuus on nyt alle kolme prosenttia.
Vaasan sairaanhoitopiirinjohtaja Marina Kinnunen on erityisen tyytyväinen näistä kahdesta asiasta.
– Tilanne on rauhoittunut alueella, sekä etelässä että pohjoisessa. Se on hyvä, Kinnunen kertoo Yle Österbottenille.
Tartuntojen jäljitys on työllistänyt syksyllä ja talvella erityisesti Närpiössä, Kristiinankaupungissa ja Pietarsaaressa, joissa tartuntoja on todettu paljon.
– Nyt meillä on sen sijaan muutama tapaus täällä keskellä.
Vaasan seudulla on kuluneen viikon aikana ollut tartuntatapauksia, joista osa on johtanut altistumisiin muun muassa kouluissa.
Etätyötä suositellaan
Vaasan sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuus on edelleen yli sadan. Vaikka tilanne Vaasan keskussairaalassa on tällä hetkellä rauhallinen, täyttää sairaanhoitopiiri suurimman osan epidemian leviämisalueen kriteereistä.
Eilen tiistaina ilmaantuvuus oli 106 uutta tapausta 100 000 ihmistä kohti kahdessa viikossa.
Siksi koronakoordinaatioryhmä päätti noudattaa samaa linjaa kuin hallitus ja esitti suosituksen etätyöstä. Suositus on voimassa vuoden loppuun asti.
Marina Kinnunen on tietoinen yhteiskunnassa laajalle levinneestä koronaväsymyksestä, mutta uskoo, että jouluviikot voivat olla melko rauhallisia, jos pohjalaisilla on voimia taistella eteenpäin.
– Jos suosituksia noudetaan, voimme saada jouluksi hieman paremman tilanteen. Ainakaan tilanne ei pahene.
Kinnunen uskoo, että myös hoitohenkilökunta voi viettää joululomansa ja lomansa rauhassa.
– Ainakin vielä näyttää hyvältä.
Pohjanmaalla ei vielä omikrontartuntoja
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ilmoitti tiistaina, että uuden omikroniviruksen tunnettujen tapausten määrä on kasvussa. Varianttia on nyt löydetty yli 50 maasta. Suomessa tapauksia on todettu yhdeksän.
Pohjanmaalla ei ole vielä tiedossa tapauksia, mutta variantti huolestuttaa koronakoordinaatioryhmää.
– Tietysti se on uhka ja meidän on seurattava tilannetta tarkasti. Mutta toistaiseksi se näyttää vakaalta alueellamme.
Ensi viikolla koronakoordinaatioryhmä tarkastelee tilannetta ja erityisesti, onko nyt voimassa olevalle yleisötilaisuuksien suositusta tarvetta jatkaa.
Pohjanmaalla on Aluehallintoviraston asettama kokoontumisrajoitus, jonka mukaan tietyt yli 100 hengen yleisötilaisuudet ovat kiellettyjä 19. joulukuuta asti.
Koronakoordinaatioryhmä kehottaa asukkaita koronatestiin myös lievien oireiden varalta.
Koronakoordinaatioryhmä toivoo, että yhä useampi hankkisi koronarokotteen. Vaasan sairaanhoitopiirissä 87,5 prosenttia yli 12-vuotiaista väestöstä on saanut yhden rokoteannoksen ja 83,3 prosenttia kaksi rokoteannosta.
Artikkeli on käännetty Yle Österbottenin toimittaja Moa Mattfolkin artikkelista: Julveckorna kan bli bättre om rekommendationer följs: "Åtminstone skulle läget inte bli värre"