Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on nyt uusi yksittäinen omikron -koronamuunnosepäily. Näyte on lähetetty kiireellisenä tutkittavaksi ja varmistus saataneen muutamassa päivässä.
– Viimeistään loppuviikosta varmasti saadaan varmistus, sanoo infektioylilääkäri Elina Kärnä.
Viimeksi viime viikolla epäiltiin muunnoksen saapuneen Etelä-Pohjanmaalle, mutta silloin epäily oli aiheeton.
Tähän mennessä Suomessa on todettu yhteensä yhdeksän varmistettua omikronvariantin aiheuttamaa tartuntaa. Viimeisestä kahdesta THL tiedotti tänään. Molemmat tartunnat on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella. Henkilöt ovat matkustaneet viime aikoina Etelä-Afrikassa ja Nigeriassa.
Ensimmäiset havainnot omikronvirusvariantista tehtiin marraskuussa Etelä-Afrikassa ja Botswanassa sekä Hongkongissa. Nyt varmistettuja tapauksia on jo 50 maassa eri puolella maailmaa.
Lue myös: Etelä-Pohjanmaalla epäillään ensimmäistä omikrontapausta – vastaus saatetaan saada jo perjantaina
Omikronia ei vielä löytynyt Etelä-Pohjanmaalta, mutta päiväkohtainen tartuntaennätys rikkoontui