Etelä-Savossa todettiin yhteensä 86 koronavirustartuntaa viime viikolla.

Näistä 68 todettiin Essoten alueella ja Sosterin alueella 18.

Tartunnat laskivat hiukan Sosterin alueella edeltävästä viikosta. Sen sijaan Essoten alueella koronavirustartunnat ovat selkeässä kasvussa. Viime viikolla alueella todettiin kaikkiaan 26 tartuntaa enemmän kuin sitä edeltävällä viikolla.

Sairaalahoidossa Essoten alueella on tällä hetkellä 3 henkilöä ja Sosterin alueella sama määrä.

Esimerkiksi Pieksämäellä viime viikonlopun aikana ja jälkeen on todettu kahdeksan uutta koronatartuntaa. Tartuntojen kerrotaan liittyvän viime viikolla todettuihin tartuntoihin.

Juttua päivitetty 7.12.2021 kello 15:53 Pieksämäen koronatartunnat päivitetty tuoreen tiedotteen pohjalta