Jyväskylän kaupunki lähetti perjantaina tekstiviestin yli 7000 Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten asukkaalle, että heille on avattu oikeus varata aika kolmanteen koronarokotukseen.
Viestissä kehotettiin käyttämään sähköistä ajanvarauspalvelua. Palvelulle oli kysyntää ja yleisöryntäyksestä johtuen ajanvarauspalvelu kaatui, mutta on saatu nostettua takaisin toimintaan, kertoo Jyväskylän kaupunki tiedotteessa.
- Ihmisten ei tarvitse huolestua, sillä aikoja ja rokotteita on kaikille 7000 rokotettavalle. Oma aika löytyy, vaikka ajan varaisi vasta pyhien aikana tai niiden jälkeen, kertoo rokotuksista vastaava palvelukoordinaattori Raija Loikkanen.
Kaikki tekstiviestin saaneet 60-79-vuotiaat asukkaat, voivat varata koronerokoteaikoja sähköisessä palvelussa. Ohjelmassa voi kuitenkin ilmetä viiveitä.
Lisätietoa rokotusten ajanvarauksesta sekä linkki Jyväskylän ajanvarauspalveluun tästä.