Kymenlaaksossa aloitetaan kolmansien koronarokotusannosten antaminen yli 18-vuotiaille.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee nyt, että kolmansia rokoteannoksia aletaan tarjota kaikille 18 vuotta täyttäneille 5–6 kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen.
Kymsote noudattaa ohjetta ja aloittaa ensin 50–60-vuotiaiden kolmansien rokotusten antamisen ja ajanvarauksen 13. joulukuuta alkaen.
Henkilö, joka on sairastanut koronavirustaudin ja saanut kaksi rokoteannosta, ei tarvitse kolmatta rokoteannosta.
Portaittain kymmenen ikävuoden välein
Kolmannen rokoteannoksen saavia ikäryhmiä laajennetaan portaittain kymmenen ikävuoden välein.
Tällä hetkellä yli 60-vuotiaat ja sairaudelliseen riskiryhmään 1 tai 2 kuuluvat voivat jo ottaa kolmannen rokoteannoksen, jos tarvittava aikaväli edelliseen rokotuskertaan täyttyy.
Kolmansia rokotusannoksia annetaan nyt jo myös naisille ja 30 vuotta täyttäneille miehille, joiden kahden rokotteen ottoväli on ollut normaalia lyhyempi, 3–4 viikkoa. Näissä tapauksissa kyse on lähinnä sote-alan henkilöstöstä.
Rokotukseen pääsevät jo nyt myös alle 30-vuotiaat miehet, jotka ovat ottaneet rokotuksen alle kuuden viikon antovälillä.
Kolmanteen rokotukseen tullaan samalla tavalla kuin ensimmäiseen ja toiseen eli ajanvarauksella tai tulemalla rokotustapahtumaan, jossa saa rokotteen ilman ajanvarausta.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.
Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.