Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kiristää kokoontumisrajoituksia Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Leviämisvaiheen alueilta kielletään nyt kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkeä.

Määräys on voimassa tammikuun viidenteen päivään eli loppiaisen aattoon saakka. Määräys ei koske yksityistilaisuuksia tai harrastustoimintaa.

Tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäjät voivat ottaa käyttöön koronapassin, joka toimii vaihtoehtona rajoituksille. Moni järjestäjä, kuten esimerkiksi teatterit ovat jo ottaneet koronapassin käyttöön.

Edellisessä aluehallintoviraston määräyksessä kokoontumisraja oli 100 henkeä. Edellisten rajoitusten voimassaolo päättyy huomenna lauantaina.

Aiheesta aiemmin: Sisätiloihin kokoontumisrajoituksia Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle: iskevät yli sadan hengen tilaisuuksiin, joissa ei ole istumapaikkoja