Laukaassa kunnan koronatyöryhmä päätti keskiviikkona suositella koronapassin käyttöä Laukaassa järjestettävissä tapahtumissa – silloin, kun se on mahdollista.
Kunnan itsenäisyyspäivän juhla on peruttu. Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukset ja seppeleenlaskuseremoniat järjestetään Laukaan pääkirkossa ja Kelkkamäen kappelissa Lievestuoreella.
Joulunavaus pidetään kuitenkin huomenna Laukaan torilla. Osallistujia muistutetaan turvaväleistä, ja heille suositellaan maskin käyttöä.
Laukaan henkilökunta tekee mahdollisuuksien mukaan etätöitä, ja luottamuselinten kokoukset pidetään hybridimallilla, joka mahdollistaa etäosallistumisen.
Koulujen ja varhaiskasvatuksen joulujuhliin voi kutsua vanhempia, jos tapahtuma järjestetään ulkona. Sisätiloissa voi keskenään juhlia koulun oma väki eli lapset ja henkilökunta.
Laukaa kertoo tiedotteessaan, että koronatilanteen ja henkilöstön odottamattomien poissaolojen vuoksi Laukaan terveysaseman vastaanoton puhelinpalvelu on ruuhkautunut. Takaisinsoitto voi siirtyä seuraavaan päivään.
Vähemmän kiireellisissä asioissa Seututerveyskeskus suosittelee käyttämään sähköisiä asiointikanavia.