Koronavirus leviää nyt nopeasti lapsissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) mukaan viime viikkoina noin kolmasosa kaikista tartunnoista on todettu alle 12-vuotiailla.

Ylen A-studiossa keskiviikkona vieraillut Helsingin kaupungin epidemiologisen toiminnan ylilääkäri Sanna Isosomppi kertoo, että pääkaupungissa koululaisia asetetaan ryhmäkohtaiseen karanteeniin vain, mikäli samassa luokassa on useita samanaikaisia tartuntoja.

– Jos laittaisimme lapsia paljon karanteeniin koulusta, joka voi paradoksaalisesti olla heidän tilanteessaan matalimman tartuntariskin ympäristö, aiheuttaisimme vain etäkoulun tai toistuvien karanteenien haitat. Pandemia on kestänyt kohta kaksi vuotta ja tiedämme jo nyt, että tämä on aiheuttanut lasten koulunkäynnille merkittävää haittaa, Isosomppi sanoi lähetyksessä.

Hän jatkoi, että tartunnan saaneiden lasten oireet ovat lieviä.

– On äärimmäisen harvinaista, että lapsi olisi sairaalahoidossa koronan vuoksi.

Koronatutkimusta tekevän ryhmän päätutkija Lotta Oksanen HUSista näkee, että lähtökohtaisesti tartuntojen torjunnan pitäisi olla ensisijainen asia, jottei päädyttäisi tilanteeseen, jossa tartuntoja pääsee isoissa kouluyksiköissä syntymään kymmeniä tai satoja.

Oksanen pitää ryhmäkohtaisia karanteeneja tärkeänä tartuntaketjujen katkaisussa, mutta painottaa ennaltaehkäisevien toimien tärkeyttä. Hän huomauttaa, että koulujen keinovalikoima on Suomessa suppea, ja esimerkiksi kunnon turvaväleihin ei täysissä luokissa ole mahdollisuuksia.

Tutkija suositteleekin kolmea olennaista parannusta kouluille:

– Ilmanvaihtoon on kiinnitettävä huomiota ja osattava tunnistaa riskipaikat, kouluihin voidaan tuoda ilmansuodattimia hepasuodattimilla.

– Maskisuositus tulisi ottaa käyttöön WHO:n ohjeen mukaan 6-vuotiaasta ylöspäin. Pikatestaus on tuottanut erittäin hyviä tuloksia esimerkiksi Virossa, jossa kolmesti viikossa testaamalla on saatu koululaisten tartuntaketjut katkaistua.

Lisäksi ruokailujen porrastuksiin ja maskin käyttöön sisäliikuntatunneilla täytyy kiinnittää huomiota.

Ikäryhmittäin tarkasteltuna meillä todetaan 2–3-kertainen määrä tartuntoja muuhun väestöön verrattuna alle 14-vuotiailla, vaikka tätä ryhmää testataan vähiten, tutkija muistuttaa.

Vaikka pikatestit eivät ole aivan yhtä luotettavia kuin pcr-testit, tulisi Oksanen mukaan tilanteessa luopua täydellisyyteen pyrkimisestä ja hyödyntää matalan kynnyksen testausta esimerkiksi juuri kouluseulonnoissa.

– Pikatestauksella päästäisiin tartuntaryppäisiin nopeasti käsiksi. Lapin sairaanhoitopiiri on toistaiseksi ainoana Suomessa hyödyntänyt pikatestausta.

– Tämä on myös oikeusturva-asia, sillä mahdollisten pitkäaikaisten haittojen osalta vaaditaan näyttö todetusta tartunnasta, Oksanen muistuttaa.

Tutkimukset tukevat käsitystä koronan merkittävästä leviämisestä kouluissa

Kun etäkoulua halutaan välttää hankalissa tartuntatilanteissa olisi Oksasen mielestä kyettävä hyödyntämään kouluissa hybridimallia, jolloin puolet luokasta on koulussa aamupäivän ja puolet iltapäivän. Tästä Yhdysvaltain tartuntatautivirastolla on selkeät ohjeet.

Isosompin mukaan siitä huolimatta, että tartunnat havaitaan usein kouluympäristössä tilanne heijastelee ympäröivän yhteisön tapahtumia.

– Lapsi saa tartunnan todennäköisimmin kodista tai muusta lähipiiristä. Ollaan kännykällä päät yhdessä kaverin kanssa.

Hänen mielestään koulujen terveysturvallisuuteen panostetaan paljon. Tärkeintä on ylilääkärin mukaan, ettei kouluun mennä oireisena ja koulujen arjessa kiinnitetään huomiota muun muassa siihen, etteivät ryhmä sekoitu.

Oksanen kertoo kansainvälisen tutkimusnäytön taudin leviämisestä kouluissa osoittavan kuitenkin toista. Muun muassa Yhdysvaltain Coloradossa on arvioitu jopa 40 prosenttia tartunnoista tulevan tällä hetkellä kouluista. Euroopan tartuntautivirasto ECDC on myös kiinnittänyt asiaan huomiota.

– Deltavariantin aikana kouluissa on tapahtunut merkittävää leviämistä, ja etenkin kouluissa, joissa ei ole kiinnitetty huomiota tartuntoja ehkäiseviin toimiin, Oksanen toteaa.

– Kun luokassa on ollut koko päivän sairastunut, koko luokka on altistunut. Riski on suurin sairastuneen lähellä istuneilla, mutta koskee koko luokkaa. Luokassa olevat ilmavirtaukset ja ilmanvaihto vaikuttavat kokonaisriskiin.

Lähes kolmasosa lasten tartunnoista on oireettomia

Oksanen muistuttaa, että THL:n omissa tutkimuksissa noin 30 prosenttia lapsilla todetuista tartunnoista on oireettomia. Pelkkä oireisten tartuntojen torjunta ei siten riitä, koska tartuttavuus alkaa muutama päivä ennen oireita.

– Suomen kaupungeista Vaasassa, jossa tautia torjutaan tehokkaasti, tilanne on hyvä ja koulua voidaan jatkaa terveysturvallisesti. Ajatus siitä, että tartunnat tulevat vain aikuisilta ei näy tartuntalukuja katsottaessa, etenkin kun lapsista testataan vain voimakkaan oireisia tai oireisia altistuneiksi tiedettyjä.

Isosompin mukaan todellinen tartuntatilanne ei kaiken kaikkiaan tule tällä hetkellä tietoon, koska kahdesti rokotetut aikuiset eivät hakeudu ohjeen mukaisesti testeihin.

Tartunnoista tiedotuksen suhteen Oksanen sanoo olevansa avoimuuden kannalla.

– Koulujen tilanteista ainakin Helsingissä on tiedotettu melko salamyhkäisesti ja lupailtu yhteydenottoja perheisiin tartunnanjäljityksen oltua kouluun yhteydessä. Koska jäljitys laahaa, pitäisi vaan tunnustaa, että on siirryttävä avoimeen viestintään ja toimittava koronan suhteen, kuten muidenkin tarttuvien tautien.

Isosompin mukaan on tärkeää, että jos kouluissa on tiedossa oleva tartunta, tiedote lähetetään matalalla kynnyksellä koko ryhmälle.

Oksasen mielestä niissä kunnissa, joissa jäljitys ei pysy perässä, järjestys pitäisi kääntää nopeasti päälaelleen, koska nyt juostaan koko ajan perässä.

– Tuorein tartunta aina ensin. Näin saadaan eniten vaikuttavuutta ja pystytään nopeasti katkaisemaan tartuntaketjut, joista ei ole vielä lähtenyt jatkotartuntoja.

THL: Koulut eivät pysty vaikuttamaan paljoa epidemian leviämiseen

THL:n asiantuntijalääkäri Emmi Sarvikivi sanoo, että koko pandemian ajan on havaittu lasten osuuden tartunnoista kasvavan epidemian kiihtyessä.

Osuus on tänä syksynä noussut aiempaa korkeammaksi sen jälkeen, kun aikuisten testaussuositus muuttui niin, ettei täysin rokotettuja enää aina testata.

Helsinkiläiskoulusta tällä viikolla saatujen tietojen perusteella yhdellä luokalla on saattanut olla jopa lähes kymmenen tartuntaa.

Sarvikiven mukaan siitä huolimatta Helsingin kaupungin tartunnanjäljityksestä saatuihin tietoihin pohjautuen suurin osa lasten tartunnoista on edelleen peräisin kotoa tai muusta lähipiiristä.

– Sen vuoksi koulussa tehtävillä toimenpiteillä tai lapsiin kohdistuvilla rajoituksilla ei ole mahdollista vaikuttaa epidemian leviämiseen kokonaisuutena kovin paljoa.

Asiantuntijalääkärin mielestä leviämisen estämisessä on eniten merkitystä rokottamattomien aikuisten rokotuksilla ja taudin leviämistä ehkäisevillä rajoituksilla aikuisten keskuudessa.

Koronan hoito eroaa alueellisesti kuin yö ja päivä?

Alueiden ja kuntien tartuntatautiviranomaiset saavat toimia tartunnanjäljityksen ja karanteeniin tai etäopetukseen asettamisen suhteen oman harkintansa mukaan.

Toimet tartuntojen torjumiseksi eri puolella Suomea ovatkin Ylen kyselyn mukaan vaihtelevia. Siinä missä Vaasa asettaa yhä karanteeniin koko koululuokan jokaisessa alle 12-vuotiaan tartuntatapauksessa, Oulussa koululuokissa altistuneita ei kartoiteta enää lainkaan.

Oulu kertoo kohdentaneensa jäljityksen painopistettä pitkäkestoisiin altistumisiin. Karanteeniin määrätään lähtökohtaisesti vain samassa taloudessa asuvat tai muut pitkäkestoiset lähikontaktit, jotka ovat vailla täyttä rokotussuojaa.

– Tällä hetkellä tautitapausmäärät ovat niin suuria, että jäljittäminen olisi tukehtunut omaan mahdottomuuteensa viikkoja sitten, ellei sitä olisi kevennetty, sanoo Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo.

Jäljitysviiveen vuoksi Oulussa priorisoidaan tartuntojen kiinnisaamisessa sote-alan työntekijöitä sekä yli 40–50-vuotiaita, joilla sairaalahoitoon joutumisen riski on suurin.

Oulun yliopistollinen sairaala kertoi keskiviikkona joutuneensa siirtämään ensimmäisen tehopotilaan Kuopion yliopistolliseen sairaalaan kuormittumisen vuoksi.

Vaasa on maan alhaisimpien tartuntalukujensa ansiosta siinä mielessä onnellisessa asemassa, että jäljitys ja altistuneiden kontaktointi saadaan suoritettua johtavan ylilääkärin Heikki Kaukorannan mukaan pääsääntöisesti puolessa vuorokaudessa.

Vaasa päätti olla noudattamatta THL:n uusinta ohjetta ja testaa edelleen kaikki oireiset riippumatta siitä, onko henkilö rokotettu vai ei.

– Päädyimme tähän, koska on vankkaa näyttöä siitä, että kahdesti rokotettukin voi sairastua ja samanaikaisesti levittää tautia.

Kaukoranta korostaa, että viime kädessä kyse on arvovalinnoista. Vaasassa on hyväksytty se, että hoitovelan suhteen kertyy kiinnikurottavaa. Samaan aikaan alhainen tartuntamäärä helpottaa kuitenkin koko sairaanhoitopiirin tilannetta.

– Kun hoidamme oman tonttimme mahdollisimman hyvin, kykenemme tarjoamaan muihinkin sairauksiin säällisen hoidon ilman, että erikoissairaanhoito kuormittuu koronapotilaiden vuoksi niin teho- kuin vuodeosastoilla.

Onko tutkimustieto koulujen tartunnoista ajan tasalla?

Oulun terveysjohtaja puolestaan ei usko, että tautimäärää saataisiin suitsittua yksittäisillä toimilla.

– Ihmisten käyttäytyminen, alueelliset linjaukset ja jossain määrin ihan tuuri vaikuttavat varsinkin isojen rypästen syntymisessä. Rajoitustoimilla tartuntahuiput on saatu taittumaan meillä ja muualla.

Mäkitalon mukaan suuria tapausmääriä ovat tuottaneet tartunnat varsinkin Pohjois-Pohjanmaan isoissa perheissä.

– Ennen delta-variantin Suomeen tuloa tehdyt THL:n tutkimukset osoittivat, että koulualtistumisista seurasi vain vähän tartuntoja. Nyttemmin on kyseenalaistettu, onko meillä enää tähän hetkeen liittyviä päteviä tietoja koulujen tartuntaketjujen osalta.

Viime viikkoilla koulut tartuntalähteenä ovat nousseet Oulunkin alueella esiin.

Vaasan sairaanhoitopiirissä rokotekattavuus on noin 72 ja Pohjois-Pohjanmaalla noin 68 prosenttia.

Ylen kyselyyn vastasi lyhyessä määräajassa seitsemän Suomen kuntaa tai sairaanhoitopiiriä: Espoo, Oulu, Pirkanmaa, Päijät-Häme, Jyväskylä, Kuopio ja Vaasa. Turusta, Helsingistä ja Vantaalta vastausta ei saatu määräajassa.

Koko maanantain A-studio on katsottavissa Yle Areenassa.

Juttua täydennetty 2.12. klo 21:02. Lisätty kaksi Isosompin sitaattia jutun alkuun ja jälkimmäinen sitaatti toisen väliotsikon jälkeen.

Juttua tarkennettu 3.12. klo 11:46. Tarkennettu Oksasen titteli.

Juttua täydennetty 5.12 klo 08.35 Lisäytty kunnat, joista vastaus kyselyyn saatiin määräajassa.

Lisää aiheesta:

Lasten tartuntoja yhä enemmän, tehohoidon kuormitus jatkuu, omikronmuunnos on voinut kehittyä salassa jopa 1,5 vuotta – tässä pääpointit päivän koronainfosta

Ärhäkkä koronaepidemia sulki Uudenkaupungin seudun koulut – sote-johtaja Sari Rantanen: "Tilanteemme on kriittinen"

Lastentautiopin professori: USA:n näyttö lasten rokottamisesta toimii hyvänä pohjana alle 12-vuotiaiden rokotuksista päätettäessä