Ylioppilaaksi valmistuminen on lahtelaiselle Veeti Jokiselle yksi askel lisää kohti päämäärää, lentämistä. Kesällä hän aikoo käydä armeijan, todennäköisesti Parolassa. Toki Jokinen harkitsee hakeutumista myös Ilmavoimiin.
– Tähtään lentäjäksi. Yksi etappi on hoidettu ja on mahdollista lähteä kohti seuraavaa. Armeijan jälkeen mahdollinen jatkopaikka on Suomen ilmailuopisto Porissa.
Koronapandemia on rokottanut lentoliikennettä kovalla kädellä. Suomessakin oli lomautettuna satoja lentäjiä. Jotkut ovat vaihtaneet alaa, kun töitä ei ole ollut. Alanvaihtoa on harkinnut jopa 37 prosenttia lentäjistä.
Tilanne on parantunut, joten parhaillaan Finnair kouluttaa lentäjiä takaisin koneiden ohjaimiin. Lomautus on saattanut pahimmillaan kestää jopa puolitoista vuotta, ja sen jälkeen lentolupakirja on saatettava voimaan paluukoulutuksella.
Ilmailualan hankala tilanne ei missään vaiheessa vaikuttanut Veeti Jokisen opiskelusuunnitelmiin kielteisesti.
– Korona-aika on ennemminkin lisännyt motivaatiota opiskeluun. Nyt tiedän, että tässä välissä kannattaa ehkä hankkia myös jokin toinen koulutus, ja vasta sen jälkeen suunnata kohti ilmailuhaavetta.
Ylioppilasjuhlat vietetään lauantaina perheen ja sukulaisten kanssa lapsuudenkodissa Aitoossa Pälkäneellä. Koulussa juhlat pidetään jo perjantaina.
Rippilahjaksi tandemhyppy laskuvarjolla
Veeti Jokinen haaveili lentäjän ammatista jo pienenä poikana Pälkäneellä katsellessaan, kun Pirkkalassa tukikohtaansa pitävät Hornetit kiisivät kotitalon yli. Lapsena ulkomaanmatkoilla hän ihaili lentokoneen ikkunasta näkyviä maisemia ja pilviä.
Kipinä lentämiseen ei sammunut nuoruusvuosien aikana, vaan se kyti mielessä koko ajan. Rippikoululahjaksi poika pyysi tandemhyppyä laskuvarjolla. Sehän on eräänlaista ilmailua sekin. Lahjaksi saatu tandemhyppy vaihtui myöhemmin laskuvarjokurssiin Jämillä. Tähän mennessä hän on hypännyt 25 kertaa.
Kun oli aika pyrkiä lukioon, silmiin osui Vääksyn Yhteiskoulun ilmailulinjan ilmoitus. Se oli juuri sitä, mitä Veeti Jokinen oli etsinyt. Sinne täytyi päästä.
Unelman toteutuminen harppasi askeleen eteenpäin, kun hän selvitti pääsykokeet ja tuli hyväksytyksi ilmailulinjalle.
– Kipinä lentämiseen on aina ollut kova. Kun tulin Vääksyyn opiskelemaan, siitä ne liekit vasta oikein syttyivätkin.
Vieraalle paikkakunnalle muutto nopeutti itsenäistymistä
Muutto Pälkäneeltä Aitoon kylästä Asikkalassa sijaitsevaan Vääksyyn merkitsi nuorelle miehelle isoa harppausta myös itsenäistymisessä. Ei olut ihan helppoa muuttaa 16-vuotiaana omaan asuntoon vieraalle paikkakunnalle. Koulun lähellä sijaitsevaan kaksioon löytyi asuinkaveri ilmailulinjalta. Oppilaitos auttoi asunnon etsimisessä.
– Aluksi asuminen yksin vieraalla paikkakunnalla tuntui vähän hankalalta. Ensimmäinen vuosi oli opettelua ja kotona Aitoossa tuli käytyä joka viikonloppu.
Mutta pian ilmailulinja osoittautui Veeti Jokiselle oikeaan osuneeksi valinnaksi. Koululla on muun muassa lentosimulaattori ilmailuopintojen tueksi.
– Tajusin, että tämähän on minun juttuni. Tykkään tästä ja varmasti viihdyn täällä.
Jokinen muutti tänä keväänä Vääksystä lähemmäksi työpaikkaa Lahteen omaan asuntoon. Hän työskentelee McDonaldsilla, jossa hän kouluttaa työn ohessa uusia työntekijöitä.
Synkät koronaluvut vaikuttavat juhliin
Tänä syksynä valmistuu noin 4 200 ylioppilasta. Lakin saajien nimet voi tarkistaa Ylen yo-koneesta.
Koronatilanne on pahentunut eri puolilla maata ja voimaan on tullut uusia rajoituksia. Lukiot ja ammattioppilaitokset päättävät itse, järjestävätkö ne koulussa juhlia ja miten. Jos koulun juhlatilaisuuteen ei kutsuta vieraita, siinä ei tarvitse noudattaa yleisötilaisuuksien rajoituksia. Jos juhliin saa tulla vieraita, rajoituksia täytyy noudattaa: vieraiden määrää saatetaan rajoittaa tai vierailta saatetaan pyytää koronapassia.
Vääksyn Yhteiskoulun lukiossa käytetään koulun juhlatilaisuudessa maskeja, mutta rehtori Jarkko Koposen mukaan oppilaitos ei voi kysyä vierailta koronapassia. Kokelaita on Vääksyssä vain viisi. Muiden lukiolaisten osallistumista tilaisuuteen rajataan, mutta kokelaiden lähisukulaiset saavat tulla paikalle.
Vääksyn Yhteiskoulun ilmailulinja on tarkoitettu liikennelentäjän, sotilaslentäjän tai lennonjohdon ammatista kiinnostuneille nuorille. Opiskelijoita otetaan vuosittain enintään 25. Oppilaitos on panostanut muun muassa korkealaatuiseen lentosimulaattoriin, jolla voidaan antaa käytännön lentokoulutusta.
Voit keskustella aiheesta lauantai-iltaan klo 23:een saakka.