Suuret koronatartuntojen määrät ovat pakottaneet priorisoimaan tartunnanjäljitystyötä Kymenlaaksossa.

Jatkossa tartunnanjäljittäjät keskittyvät koronatartunnan saaneen lähipiiriin sekä suuren riskin altistuksiin, kuten sosiaali- ja terveyspalveluiden yksiköihin.

Kymsoten mukaan tartunnanjäljityksen lisäksi myös infektiolääkäreiden eristys- ja karanteenipäätösten tekeminen on ruuhkautunut.

– Tartunnanjäljityksemme on tehnyt väsymättömästi työtä ja siihen on panostettu niin paljon kuin mahdollista, mutta nyt tulevat realiteetit vastaan. Resurssit eivät riitä eikä niitä ole juuri lisättävissä, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo.

Kouluissa ja päiväkodeissa on jo enemmän ohjeistettu seuraamaan oireita kuin määrätty laajoihin altistumiskaranteeneihin.

– Lapset kuitenkin pääosin sairastavat koronan lievänä. Lasten lähipiirissä kaikilla yli 12-vuotiailla on mahdollisuus vähentää vakavan sairastumisen riskiä rokotuksin, Marja-Liisa Mäntymaa perustelee.

Hän muistuttaa, että muidenkin virusten liikkuessa pitää huolehtia siitä, että sairaana ja myös lieväoireisena tulee pysyä kotona eikä tavata muita.

Laaja maskisuositus voimassa

Kymsote suosittelee kuntia ja kaupunkeja velvoittamaan työntekijänsä käyttämään kasvomaskia kaikessa lähityössä.

Kasvomaskia suositellaan myös kaikissa kouluissa ja oppilaitoksissa kuudennesta luokasta ylöspäin.

Kymenlaakson koronaryhmä täsmensi keskiviikkona yleistä maskisuositusta myös siten, että yksityiset toimijat edellyttäisivät maskin käyttöä työntekijöiltään ja asiakkailtaan.

Suositus koskee esimerkiksi yleisötilaisuuksia, kauppoja, julkisia liikennevälineitä sekä muita asiakastiloja.

Kymenlaaksossa on nyt koronaepidemia-ajan heikoin ajanjakso. Kahden viikon aikana alueella on todettu 325 uutta koronavirustartuntaa.