Sotkamon terveyskeskuksen vuodeosasto on suljettu uudestaan uusilta potilailta ja vierailijoilta. Eilen tiistaina iltapäivällä osastolla todettiin uusi tartunta, jonka johdosta sulkua joudutaan jatkamaan.
Koronatilanne ei ole Kainuussa muuttunut, vaan jatkuu edelleen rauhallisena. Sotkamon tartunnan lisäksi tiistaina löytyi Puolangalla yksi positiivinen testitulos. Kainuussa epidemia on selvästi maan rauhallisin.
Lue lisää aiheesta: Muu maa kyntää koronan kanssa, mutta Kainuussa ollaan perustasolla – Pandemiapäällikkö: Maakunta on tullut ennenkin jälkijunassa
Testimäärät ovat tasaisesti kasvaneet kahden kuukauden ajan, mutta positiivisten testien osuus on edelleen verrattain alhainen, pysyen alle kahden prosentin. Testejä otetaan nyt yhtä paljon kuin viime alkuvuoden ja kesän aikana, noin 1 500 kappaletta viikossa.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.