Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 146 uudesta korontartunnasta. Tämä on kolmanneksi eniten koko epidemian aikana.
Maanantaina kerrottiin 156 koronatartunnasta, eli viikon sisällä on nähty kaksi ennätyslukemissa liikkuvaa päiväkohtaista lukua.
Näitä korkeampi luku, 158, kerrottiin vasta 14. marraskuuta.
Pirkanmaa on koronan leviämisalue. Pandemiaryhmä tahtoo tiukentaa entisestään kokoontumisrajoituksia. Se kertoi tiistaina pyytäneensä aluehallintoviraston laskemaan kokoontumisrajoituksen sadan sijaan 20 henkilöön, ellei paikassa ole koronapassia.
Vielä iso joukko ihmisiä on Pirkanmaalla ilman koronarokotetta. Yhden koronarokotuksen saaneita on nyt Pirkanmaalla 87,2 prosenttia ja 82,3 prosenttia kahdesti rokotettuja yli 12-vuotiaista.
Yhteensä epidemian aikana on varmistettu Pirkanmaalla yli 13 500 tartuntaa.
Lue lisää:
Julkisia koronatestejä on yritetty käyttää hyväksi, Pirkanmaalle halutaan vielä tiukemmat kokoontumisrajoitukset kuin nyt – Yle seurasi suorana
Pirkanmaalla 139 uutta koronatapausta: toiseksi korkein lukema epidemian aikana