Terveyden ja hyvinvoinni laitoksen eli THL:n mukaan 15 prosenttia kaikista epidemian aikana varmistetuista tartunnoista on todettu alle 12-vuotiailla lapsilla. Myös Päijät-Hämeessä suuri osa tartunnoista tulee perheen sisällä juuri rokottamattomien lasten kautta.
Päijät-Hämeen alakouluissa viime aikoina lisääntyneistä koronatartunnoista huolimatta etäopetukseen siirtymistä harkitaan aina tapauskohtaisesti.
Lahden sivistysjohtajan Tiina Granqvistin mukaan etenkin kaikkein pienimpien 1.–2.-luokkalaisten opetus etänä on miltei mahdotonta ja 3.–4. -luokkalaistenkin kanssa on haasteita. Koulujen sulkemiseen on ylipäätään korkea kynnys.
Koska valtaosa koulujen koronatartunnoista ilmenee alakouluissa, odottaa Granqvist 5–11 -vuotiaiden rokottamisen aloitusta mahdollisimman pian.
THL:n alaisuudessa toimiva kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR kokoontuu tänään pohtimaan 5–11 -vuotiaiden koronarokotuksia. Tällä hetkellä koronarokotteita tarjotaan 12 vuotta täyttäneille.
Jos rokotukset lapsille hyväksytään, päästään ne aloittamaan mahdollisesti jo tammikuussa. 5–11 -vuotiaita on Päijät-Hämeessä noin 15 000. Päijät-Soten mukaan rokotteita riittää myös heille, mikäli rokotukset käynnistyvät.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.