Viime viikon ennätykselliset koronaluvut kasvattivat intoa koronatesteihin peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella. Ruuhkaa syntyi erityisesti viikonloppuna, mutta vilkasta on edelleen, kertoo vs. terveyspalvelujohtaja Margit Yli-Kotila.

Testejä otetaan nyt noin 150 koronatestin päivävauhtia. Vastauksien saamisessa kestää 2–3 päivää.

Viime viikon lopulla koronajäljitys ruuhkautui. Terveysviranomaisten mukaan kaikkiin tartunnan saaneisiin on nyt saatu yhteys.

Kaikissa Kallion alueen kunnissa tavataan koronaa, mutta asukaslukuun suhteutettuna eniten tartuntoja on Sievissä. Viime päivinä tartuntamäärät ovat lisääntyneet varsinkin Nivalassa. Alavieskassa on tavattu yksittäisiä tartuntoja. Ylivieskassa kirjataan määrällisesti eniten positiivisia koronanäytteitä.

Viime viikolla yhtenä päivänä kirjattiin 22 uutta tartuntaa, mikä oli ennätys.

Tiedot Kallion kuntayhtymän rokotuskattavuudesta eivät noin kuukauteen kirjautuneet THL:n tietokantaan, joten alueen rokotuskattavuutta ei pystynyt seuraamaan kunnolla, kertoo Yli-Kotila. Hänen mukaansa vika on korjattu ja tiedot välittyvät oikeellisesti eteenpäin. Nyt Kallion yli 12-vuotiaiden rokotuskattavuus on 80%.