Tampereella Männistön palvelukodin koronaepidemia on rauhoittunut ja eritykset on purettu koko palvelukodista.

Koronaepidemia alkoi Männistössä marraskuun alkupuolella. Epidemian aikana koronatartunnan sai yhteensä 18 asukasta ja työntekijää. Neljä koronatartunnan saanutta asukasta menehtyi.

Tampereen kaupunki kertoo tiedotteessa, että palvelukodissa voi taas vierailla normaalisti kaupungin vierailuohjeita noudattaen. Palvelukotiin voidaan jälleen ottaa myös uusia asukkaita.

Koukkuniemen alueella oleva Männistön palvelukoti tarjoaa ympärivuorokautista hoitoa ikäihmisille. Palvelukodissa on neljä ryhmäkotia, joissa on yhteensä 60 tehostetun palveluasumisen paikkaa.

Kangasalla vieralurajoitukset jatkuvat

Koronan leviäminen Kangasalan kaupunginsairaalassa on rauhoittumassa, mutta täyttä varmuutta siitä ei vielä ole. Tapauksia on ilmennyt tähän mennessä yhteensä 12.

– Henkilökunta on seulottu kahdesti ja potilaille tehdään kolmas seulonta tänään. Tulosten perusteella arvioidaan, tehdäänkö vielä uusia seulontoja. Kaikki positiiviset tapaukset ovat ilmenneet rokotetuilla henkilöillä, Kangasalan kaupunki kertoo tiedotteessa.

Vierailurajoitusta jatketaan Kangasalla ainakin tämän viikon ajan.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.