Pohjois-Pohjanmaalle suunnitellaan uusia koronaan liittyviä suosituksia ja rajoituksia.
Alueellinen koordinaatioryhmä kokoontuu tiistaina iltapäivällä. Esillä on uusia toimenpiteitä heikon koronatilanteen parantamiseksi.
Oulun yliopistollisessa sairaalassa on hoidettavana 25 koronapotilasta, joista 10 tehohoidossa. Tehohoitopotilaiden määrä on noussut eilisestä kahdella.
Oysin vs. johtajaylilääkärin Terhi Nevalan mukaan tämä määrä koronapotilaita tehohoidossa kuormittaa nyt merkittävästi sairaalaa.
Koronapotilaiden hoitoon tullaan tarvitsemaan lisää vuodepaikkoja ja niitä järjestellään muiden vuodeosastopotilaiden siirroilla. Muuta kiireetöntä hoitoa joudutaan siirtämään, sillä henkilökuntaa tarvitaan koronapotilaiden hoitoon.
Nevala kiittelee vuolaasti Oysin henkilökuntaa heikentyneen koronatilanteen nopeasta haltuunotosta ja joustamisesta.
Oulussa koronan jäljitystyötä kohdennetaan nyt pitkäkestoisiin altistumisiin.
Jatkossa koronalle altistuneista henkilöistä määrätään karanteeniin vain samassa taloudessa asuvat tai muut pitkäkestoiset ja tiiviit lähikontaktit, jotka ovat vailla täyttä rokotussuojaa. Näissä tilanteissa tartuntariski on merkittävä.
Samanlaisia linjauksia on käytössä jo muissakin sairaanhoitopiireissä.
Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.