Lahden seudulla sijaitseva Kärkölän kunta yrittää hillitä nopeasti kiihtynyttä koronaepidemiaa. Kärkölän noin 4 300:sta asukkaasta kahdella prosentilla on todettu koronatartunta kahden viikon aikana.

Kahdessa viikossa on siis tullut noin 86 uutta tartuntaa. Niistä 59 on varmistunut neljän päivän aikana. Todellisen luvun arvioidaan olevan suurempi, koska lapsilla ja rokotetuilla tauti voi olla oireeton.

Ilmaantuvuusluku on Kärkölässä 100 000 ihmistä kohti on 1 900. Vertailun vuoksi Helsingin 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku oli maanantaina 363.

Kunta kertoi maanantaina sulkevansa yhtenäiskoulun, sisäliikuntatilat ja uimahallin sekä keskeyttävänsä kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut. Vain päiväkoti ja esikoulu jatkavat toimintaansa.

Kärkölän pormestari Markku Koskinen kertoo kunnan koronatilanteesta ja sulun toteuttamisesta Ylen haastattelussa. Voit katsoa tallenteen jutun pääkuvan videosta.

Rypäs yllätti

Pormestari Koskisen mukaan aiemmin koronaepidemian aikana Kärkölässä on ollut tasaisesti vain yksittäisiä koronatapauksia.

– Tällaista isompaa rypästä ei ole ollut missään vaiheessa. Nytkin ajattelimme alkuun, että tämä jää yksittäisiksi tapauksiksi.

Luvut kuitenkin kasvoivat viime viikolla yllättävällä vauhdilla. Koskinen kertoo, että kunnassa on noudatettu infektiolääkäreiden suosituksia.

– Kuntana olisimme laittaneet koululaisia etäopetukseen mielellään jo viime viikolla, hän sanoo.

Koskisen käsityksen mukaan viranomaiset eivät suositelleet koulun sulkemista näin nopeasti siksi, että tartunnat olivat alkuun peräisin koulun ulkopuolelta.

Kouluaterioiden jakelussa viive, ruokaa myös kuljetusoppilaille

Tiistaina noin 380 oppilaan yhtenäiskoulu siirrettiin etäopetukseen. Lähikoulua järjestetään muutamalle erityistä tukea tarvitsevalle.

Lähellä koulua asuvat saavat hakea ruuan koulusta ja kuljetusoppilaille ruoka on tarkoitus kuljettaa tiettyihin jakelupisteisiin. Palvelun järjestämisessä on kuitenkin viive, ja kouluruokaa saa pormestari Markku Koskisen mukaan parin päivän päästä. Kouluruokailusta tiedotetaan vanhemmille keskiviikkona.

Rokotuksia tarjolla

Kärkölässä pyritään myös parantamaan vielä rokotekattavuutta.

– Valitettavasti Kärkölä on hieman jäljessä maan keskitasosta, Koskinen sanoo.

Torstaina 2. joulukuuta kunnassa annetaan koronarokotteita myös ilman ajanvarausta.

Palvelujen ja koulun sulku päättyy 13. joulukuuta.

– Toivotaan, että näillä toimilla saadaan nopeasti suunta kääntymään vastakkaiseen, Koskinen toteaa.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.