Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen pitää vääjäämättömänä, että omikronmuunnos leviää myös Suomeen yksittäistapauksia laajemmin. Salminen vieraili tiistaina Ylen aamussa ja radion Ykkösaamussa.
– Maailma on yhdistetty erilaisin lento-, laiva- ja maayhteyksin. Erittäin vaikea on estää virusmuunnosten leviäminen. On aina tiedetty, että näitä tulee syntymään ja ne tulevat vähitellen leviämään. Voimme ehkä hieman hidastaa prosessia ja sillä voittaa jonkin verran aikaa, Salminen sanoo.
Suomesta on löytynyt kaksi koronavirustapausta, joissa epäillään olevan kyse omikronvirusmuunnoksesta. Varmistus saadaan muutaman päivän kuluessa, kun näytteet on tutkittu laboratoriossa.
THL:n mukaan molemmissa tapauksissa tartunnan saaneella on kontakti ulkomaille. Sairastuneet on määrätty eristykseen ja heidän kontaktinsa on kartoitettu.
– Vielä ei puhuta leviämisestä vaan yksittäisistä tapauksista. On mahdollista, että tapauksia on enemmänkin, sillä emme tiedä, koska muunnos on syntynyt ja miten kauan se on maailmalla liikkunut, Salminen sanoo.
Hätäjarrua painetaan liian herkästi
Salminen haluaa kuitenkin rauhoitella kansalaisia uudesta koronaviruksen omikronmuunnoksesta. Uuden muunnoksen tarttuvuudesta ja vakavuudesta ei ole vielä varmaa tietoa, mutta useat maat ovat jo asettaneet matkustusrajoituksia.
Salmisen mukaan erilaisten muunnosten ilmaantuminen oli odotettua, eikä paniikkiin ole syytä.
– Koko maailmassa on painettu voimakkaasti hätäjarrua aika vähäisen tiedon perusteella. Jos syntyy sellaisia muunnoksia, jotka laajemmin väistäisivät rokotteita, niin sitten rokotteita muutetaan. Ihan niin kuin tehdään influenssarokotteiden kohdalla, Salminen sanoo.
Hätäjarrun painamisessa on myös riskinsä. Salminen varoittelee, että maat rupeavat piilottelemaan tietoa uusista muunnoksista, jos se johtaa niiden eristämiseen.
– Se ei ole kenenkään intresseissä. Pitäisi keksiä jokin parempi keino, että ei refleksinomaisesti eristetä alueita pitkän päälle, Salminen sanoo.
Salminen vastaa oikeuskanslerin kritiikkiin
Salminenvastasi radion Ykkösaamussa oikeuskansleri Tuomas Pöystin kritiikkiin THL:n tavoista perustella lausuntojaan.
Helsingin Sanomat uutisoi eilen hallituslähteisiin viitaten, että Pöysti on huolissaan THL:n tavoista toimia asiantuntijana. HS:n tietojen mukaan Pöystin mielestä THL:n lausunnoista puuttuu toisinaan kattavat tieteelliset perustelut, eikä tällöin tuoda tarpeeksi selvästi ilmi, että kyse on asiantuntijoiden näkemyksestä.
Salmisen mukaan koko koronapandemian ajan THL:ltä on pyydetty lausuntoja, joiden laatimiseen on parhaimmillaankin voinut olla vain kaksi päivää aikaa.
– Perusteelliseen, systemaattiseen kirjallisuusarvioon ei kerta kaikkiaan ole aikaa. Se ei tarkoita, että olemassa olevaa tietoa ei käytettäisi, mutta sen muokkaaminen laajaan katsaukseen ei ole mahdollista tällaisella aikataululla.
Salmisen mukaan yksi syy löytyy myös leikkauksista, joita THL:ään kohdistui muutama vuosi sitten.
– Laajojen kirjallisuuskatsausten yksikkö jouduttiin muutama vuosi sitten lopettamaan, kun hallitus leikkasi meidän resursseja aika reippaasti. Vähän sanoisi näin, että sitä saa, mitä tilaa.
Lue lisää:
Mitä haluaisit tietää uudesta omikronmuunnoksesta? Ehdota kysymyksiä, etsimme niihin vastaukset
HUSin Lasse Lehtonen: Uuden rokotteen kehitys omikronmuunnosta vastaan veisi puolesta vuodesta vuoteen
THL: Suomessa tutkitaan kahta omikronepäilyä – sairastuneet määrätty eristykseen
Tutkija näkee uudessa omikronmuunnoksessa huolestuttavia merkkejä – STM:n Puumalainen: Tuskin vaikuttaa kotimaan jouluun