Pohjois-Savon alueellinen koronatyöryhmä esittää Itä-Suomen aluehallintovirastolle, että suuren riskin massatapahtumissa otetaan käyttöön kokoontumisrajoituksia. Tällaisia tapahtumia olisivat esimerkiksi sisätiloissa järjestettävät yli 100 henkilön urheilu- ja kulttuuritapahtumat, joissa ei ole määriteltyjä istumapaikkoja.
Kokoontumisrajoitusten vaihtoehtona koronanyrkki suosittelee koronapassin käyttöönottamista.
Johtajaylilääkäri Heikki Miettisen mukaan Pohjois-Savo ei ole tällä hetkellä leviämisalue. Suositukseen päädyttiin ennakoivasti, sillä Pohjois-Savon ympärillä on suuren koronaesiintyvyyden alueita.
– Tartuntamäärät ovat valtakunnallisesti lisääntymässä. Me emme esitä suurten riskien tapahtumien kieltämistä, vaan mahdollisen rajoittamispäätöksen perusteella voitaisiin ottaa käyttöön koronapassi, Miettinen sanoo.
Pohjois-Savon alueellinen koronatyöryhmä kokoontui maanantaina. Lopullisen päätöksen mahdollisista rajoituksista ja koronapassin käyttöönottamisesta tekee Itä-Suomen aluehallintovirasto.
Pohjois-Savon alueellinen koronakoordinaatioryhmä, eli niin sanottu koronanyrkki, on ryhmä asiantuntijoita. Ryhmässä on edustajia Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä, Itä-Suomen aluehallintovirastosta, Pohjois-Savon ely-keskuksesta, Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymästä, Ylä-Savon sote-kuntayhtymästä, Finaviasta sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Mukana on myös edustajia kunnista: Lapinlahdelta, Siilinjärveltä ja Varkaudesta. Kuopion kaupungilta mukana on edustajia sekä sote-puolelta että opetustoimesta.
Koronanyrkki kokoontuu sosiaali- ja terveysministeriön edellyttämän alueellisen viranomaistyön organisoimiseksi sekä toimenpiteiden koordinoimiseksi. Ryhmässä seurataan epidemiatilannetta ja arvioidaan suositusten ja rajoitusten tarvetta.
Aiheesta aiemmin:
Avi arvioi koronarajoitusten tarvetta Itä-Suomessa – mahdolliset rajoitukset voimaan aikaisintaan ensi perjantaina
Kuopion yrittäjien uusi puheenjohtaja Janne Seppälä ottaisi koronapassin laajasti käyttöön
Pohjois-Savon alueellinen itsenäisyyspäivän iltavastaanotto peruttu koronariskin takia
1.12.2021 klo 9.18 Täydennetty tiedolla siitä, ketä koronanyrkkiin kuuluu.