Etelä-Pohjanmaan koronayhteistyöryhmä Nyrkki toivoo aluehallintoviraston jatkavan ja kiristävän nykyisiä rajoituksia.
Tämänhetkiset aluehallintoviraston määräykset yleisörajoituksista päättyvät 5. joulukuuta.
– Varmaan kuukaudella voisi rajoituksia ainakin aluksi jatkaa. Myös tuota henkilömäärää voisi pienentää. Koronapassillahan kaikilta rajoituksilta edelleen välttyy, osastonylilääkäri Raimo Jokisalo muistuttaa.
Viime viikko oli Etelä-Pohjanmaalla koronaepidemia-ajan pahin tartuntaviikko.
– Tartuntamäärät lyövät ennätyksiä. Viime viikolla oli 190 tartuntaa. Positiivisten näytteiden osuus on jo yli viisi prosenttia. Osastoilla on tällä hetkellä kuusi potilasta, joista kaksi teholla. Nämä kuusi ovat kaikki rokottamattomia.
Tartuntaketjuja on varsinkin kouluissa ja perheissä.
– Eihän tässä muuta voi kuin leviämisalueena jatkaa, vaikka rokotuskattavuus on hiljalleen noussut. Yli 12-vuotiaista kaksi rokotetta on saanut 78,1 prosenttia. Siitä huolimatta tapauksia on runsaasti.
Jokisalo toivoo kansalaisilta nyt turnauskestävyyttä.
– Sitä tässä nyt itse kukin näköjään valitettavasti tarvitsee. Tilanne näyttää jatkuvan huonona ainakin joulun yli, ehkä mennään läpi koko talven.
Rokotusbussi on lisännyt innokkuutta
Seinäjokea ja myöhemmin koko maakuntaa kiertänyt rokotusbussi on lisännyt eteläpohjalaisten halukkuutta lähteä rokotettaviksi koronavirusta vastaan.
Rokotuspisteille ei ole syntynyt suurta ruuhkaa, mutta infektioylilääkäri Elina Kärnän mukaan halukkuus rokotusten ottamiseen on lisääntynyt viime viikkoina sen jälkeen, kun Etelä-Pohjanmaa siirtyi lokakuussa leviämisvaiheeseen ja kun koronapassista ryhdyttiin puhumaan.
Etelä-Pohjanmaan rokotuskattavuus on kuitenkin edelleen maan alhaisimpia.
Lue myös: Etelä-Pohjanmaan koronanyrkki: Hyviä hygieniakäytäntöjä on syytä jatkaa kouluissa