Vilkastuva lentoliikenne työllistää terveydenhuollon henkilöstöä Lappeenrannassa suunniteltua enemmän.

Syynä ovat uudet maahantulorajoitukset, joista Suomen hallitus päätti sunnuntaina koronaviruksen uuden muunnoksen omikronin vuoksi.

Maahantuloa rajoitetaan matkustajilta, jotka ovat oleskelleet viimeisen 14 vuorokauden aikana eteläisen Afrikan maissa.

Lue lisää: Suomi rajoittaa maahantuloa eteläisestä Afrikasta uuden koronamuunnoksen takia – rajavartioyksikön päällikkö: "Maahan voi saapua vain välttämättömästä syystä"

Kolme lentoreittiä lisää

Lentoyhtiö Ryanair lentää tällä hetkellä Lappeenrantaan Budapestista ja Wienistä. Joulukuun alussa kohteiden määrä kasvaa kolmella, kun Bergamon, Berliinin ja Memmingenin lennot alkavat.

Jokainen reitti on määrä lentää kahdesti viikossa, joten Lappeenrantaan saapuu jatkossa kymmenen lentoa viikossa. Määrä on suurempi kuin ennen koronapandemiaa, jolloin lentoja saapui enimmillään kuusi viikossa.

Uusien maahantulorajoitusten ja kasvavan lentomäärän vuoksi Eksote varautuu lisäämään terveysneuvontaa lentoasemalla. Tämä vaatii joitakin työntekijöitä lisää, sillä lentoja tulee eri kellonaikoihin.

– Olimme aiemmin ajatelleet, että lentokentällä voisi selvitä rajavartioston ja tullin virka-avulla eikä ihan jokaisella lennolla tarvitsisi olla terveysneuvojaa paikalla, kuten tähän asti on ollut, kertoo terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotesta.

Tällä hetkellä terveysneuvonta työllistää Eksotea etenkin maarajalla eli Nuijamaan rajanylityspaikalla, joka yksistään sitoo noin kymmenen henkilön työpanoksen eri vuoroissa.

Lue myös: THL: Suomessa tutkitaan kahta omikronepäilyä – sairastuneet määrätty eristykseen

Terveysneuvoja kysyy reittiä

Rajanylityspaikkojen terveysneuvojat haastattelevat matkustajia ja selvittävät, mistä nämä ovat tulossa. Eksote tekee reittien selvittämisessä yhteistyötä lentoyhtiön eli Ryanairin kanssa.

– Jos on eteläisestä Afrikasta saapuvia matkustajia, terveysneuvonta ohjeistaa, että he joutuvat jäämään karanteeniin. Tartuntatautilääkäriltä tulee pikimmiten kirjallinen tiedonanto ihmisille, Karhula sanoo.

Odotuksena on, ettei Lappeenrantaan saapuvilla lennoilla ole juurikaan eteläisessä Afrikassa käyneitä matkustajia. Ryanair lentää tyypillisesti pienemmille lentokentille, jotka eivät ole keskeisiä vaihtoasemia.

– Suurin osa eteläisen Afrikan lennoista tulee meidän tietojemme mukaan Münchenin tai Frankfurtin lentokenttien kautta, Karhula kertoo.

Jopa lähes 10 000 matkustajaa

Jos lennot myytäisiin täyteen, Lappeenrantaan voisi lentoaseman toimitusjohtajan Eija Joron mukaan saapua joulukuun aikana vajaa 10 000 matkustajaa. Lentojen täyttöaste jää kuitenkin nähtäväksi.

– Nyt on tyypillistä, että varaukset lennoille tulevat koronatilanteen vuoksi aika myöhään, mutta koneet ovat täyttyneet ihan hyvin viime hetkillä.

Matkustajat saattavat myös jättää lentolippuja käyttämättä koronatilanteen muuttuessa. Eija Joron mukaan tämä näkyi lentoasemalla eilen sunnuntaina, kun lennot Wienistä ja Budapestista saapuivat Lappeenrantaan.

– Viikonlopun uutiset vaikuttivat siihen, että vaikka ennakkovarauksia oli mukavasti, matkustajamäärät jäivät merkittävästi vähäisemmiksi, Joro sanoo.

Lue myös: Maahantulon ehdot tiukkenivat – Vaalimaalla rajan ylittävä on usein perheen luona vieraileva kaksoiskansalainen, jolla on tiedot kunnossa