Asiantuntija kertoo viisi syytä, miksi koronatartuntojen määrä nousee juuri nyt
Sairaalahoidon tarve puolittuisi, jos rokotekattavuus nousisi kaikissa ikäryhmissä esimerkiksi neljä prosenttiyksikköä. Näin laskee Rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Mika Rämet.
Nuori mies hiipi ikkunan taakse, kun uhrit harrastivat seksiä – salakatselija on yleensä parikymppinen, käyttää kännykkää ja hakee tyydytystä
Rikosilmoitukset salakatselusta ovat nelinkertaistuneet 10 vuodessa. Ylen selvityksen mukaan toiseksi yleisin tuomioon johtava salakatselu on teko, jossa mies kuvaa naisia piilokameralla esimerkiksi pukuhuoneessa.
Telakalla rokottamattomat kertovat mielipiteensä äänekkäästi, sanoo varastonhoitaja Pasi Kautto – näin rokottamattomat jakautuvat eri aloille
Myös sosiaali- ja terveydenhuollossa eri ammattien välillä on eroja rokotusinnossa. Kärkipäähän kiilaavat lääkärit ja vähiten rokotteita ovat ottaneet sosiaalialan hoitajat.
Itä-Ukrainassa Venäjän puolesta taistelleet suomalaiset kehuskelevat kokemuksillaan – muualla Euroopassa vierastaistelijoita on tuomittu rikoksista
Arvioiden mukaan parikymmentä suomalaista on taistellut Itä-Ukrainassa Venäjän puolella. Vaikka suomalaistaistelijat ovat kertoneet kokemuksistaan julkisestikin, suomalaisviranomaiset eivät ole tutkineet heidän toimintaansa.
Minna Ruolanto maksoi kymppitonneja kodista, jota ei ikinä saanut – rocktähti Lauri Ylösen markkinoimat design-asunnot jyrättiin
Jos asunto-osakeyhtiö ajautuu konkurssiin, seuraukset voivat olla musertavat: Porvoosta asunnon ostaneet Minna Ruolanto ja hänen miehensä eivät koskaan päässeet muuttamaan unelmiensa kotiin, sillä kaikki rakenteilla olleet kahdeksan asuntoa on purettu.