Influenssarokotteiden arvioidaan riittävän hyvin Pohjois-Karjalassa. Vapaita aikoja on tarjolla paljon ja ajan voi tällä hetkellä saada jopa samalle päivälle.
– Toistaiseksi näyttää siltä, että rokotteita on hyvin saatavilla. Kaikki maksuttomaan rokotteeseen oikeutetut tulevat sen kyllä saamaan, arvioi ylihoitaja Katja Ahonen Siun sotesta.
Hän muistuttaa, että ajan koronarokotteeseen voi varata kätevästi netissä. Asiakkaiden on myös mahdollista ottaa sekä korona- että influenssarokote samalla kertaa.
Rokotustahti on ollut jonkin verran viime vuotta hitaampaa, vaikka pohjoiskarjalaiset ovat Ahosen mukaan olleet hyvin aktiivisia rokotusten suhteen.
Pohjois-Karjalassa on tähän mennessä annettu reilut 30 000 influenssarokotetta. Määrä on tuhansia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
– Samalla resurssilla rokotamme kuntalaisia sekä koronarokotusten että influenssarokotusten osalta. Kyllähän se huomattavasti enemmän työllistää terveysasemien hoitohenkilöstöä kuin viime vuonna, toteaa Ahonen.
Lisää Pohjois-Karjalan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.