Kaksikymmenvuotistaivaltaan tänä vuonna juhliva Ruka Nordic maailmancup kiinnostaa kisayleisöä.

Rukan maailmancup-kisat järjestetään tulevana viikonloppuna, 26.–28. marraskuuta.

Tapahtumaan on hankittu ennakkoon jopa poikkeuksellisen hyvin lippuja, sanoo kisojen pääsihteeri Marika Paananen.

– Ennakkolipunmyynti on ollut jopa pienoisessa nousussa aikaisempiin vuosiin nähden. Näyttäisi siltä, että maastohiihto, mäkihyppy ja yhdisetty ovat lajeja, joita halutaan tulla paikan päälle seuraamaan.

Vuosi sitten Ruka Nordiciin ei päästetty yleisöä koronarajoitusten vuoksi, mutta tänä vuonna tapahtumaan pääsevät kaikki halukkaat. Kisojen sisäravintoloissa asiointiin kisavieraat tarvitsevat koronapassin.

Jos koronapassin näyttää jo alueen lipunmyynnissä, voi sisäänpääsyrannekkeeseen saada tunnisteen siitä, että passi on jo tarkistettu.

– Ettei sitä tarvitse jokaisella ravintola- tai kahvilakäynnillä erikseen kaivaa, Marika Paananen sanoo.

Ruka Nordicin porttilipunmyynti sekä rannekkeiden vaihtopiste aukeavat jo tänään torstaina kello 15 lähtien.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.