Turun yliopisto jatkaa lähiopetusta ja tutkimustyötä vaikeutuvasta koronavirustilanteesta huolimatta. Edellytyksenä on, että suojaohjeita noudatetaan tarkasti. Maskien käytön merkitys korostuu.

– Vastuullinen käytös ja suojaohjeiden noudattaminen nykyisessä koronatilanteessa on erittäin tärkeää. Yliopiston tiloissa ohjeita noudattavat kaikki, myös täyden rokotesarjan saaneet. Maskin voi poistaa vain, jos on varmaa, ettei lähikontaktia synny. On mahdollista, että joudumme kiristämään rajoituksia, jos suojaohjeita ei noudateta, rehtori Jukka Kola sanoo tiedotteessa.

Lähiopetusta ja tutkimustyötä voidaan jatkaa korostetuin suojatoimin. Maskeja käytetään aina esimerkiksi opetustilanteissa ja seminaareissa, jos lähikontaktien syntymistä ei voida varmuudella estää.

Myös auloissa ja muissa yleisissä tiloissa on syytä käyttää maskeja. Käsi- ja yskimishygieniasta huolehditaan korostetusti.

Nykyinen etätyöohjeistus säilyy entisellään. Etätyötä hyödynnetään väljyyden ylläpitämisessä ja tilajärjestelyissä, esimerkiksi porrastuksin ja yhteisten tilojen vuorottaista käyttöä hyödyntäen. Yksiköissä tulee arvioida nykyisen epidemiatilanteen edellyttämiä suojajärjestelyjä.