Monilla työpaikoilla varsinkin eteläisessä Suomessa joudutaan jälleen muuttamaan koronatilanteen vuoksi annettuja ohjeistuksia ja käytäntöjä.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on eilisestä tiistaista alkaen suositeltu työnantajia "järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista."
Samansuuntaisiin vahvoihin etätyösuosituksiin on siirrytty myös ainakin Varsinais-Suomessa ja alkuviikolla Keski-Uudenmaan soten alueella.
Käytännössä moni konttorille palannut työntekijä voi joutua nyt järjestelmään arkeaan ja töitään uudelleen niin, että työt tehdään jälleen mahdollisimman laajasti etänä. Pääkaupunkiseudulla etätyösuositus on voimassa 16.1.2022 saakka.
Koronatilanne on huonontunut viime viikkoina, ja hallitus aikoo ensi viikolla neuvotella mahdollisista muuttuvista rajoitustoimista.
Hybridityömallit uhkaavat joutua pöytälaatikkoon
Palvelualojen työnantajat Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto kommentoi Ylelle etätyösuosituksen paluun tulleen monille yllätyksenä.
– Tämä on herättänyt aika paljon hämmennystä, kun yrityksissä on tehty paljon töitä turvallisen työskentelyn edistämiseksi. Etätyösuosituksen paluu uhkaa johtaa siihen, että hyväksi koetut toimintatavat ja rakennetut hybridityöskentelytavat laitetaan pöytälaatikkoon, Aarto kommentoi.
– Edellisestä etätyösuosituksen päättymisestä on kulunut vasta noin 40 päivää, eli normaaliaikaa jäi varsin vähän jäljelle, Aarto sanoo.
Yle kertoi vasta reilu kuukausi sitten, kuinka moni työnantaja hakee nyt mallia etätyön ja läsnäolon yhdistämiseen.
K-ryhmä ei aio sulkea toimistojaan, mutta käytännöt muuttuvat
K-ryhmä on yksi Suomen suurimpia työnantajia. Henkilöstöjohtaja Matti Mettälä kertoo, että toimistotöissä otetaan etätyösuosituksen myötä jälleen käyttöön uusia varotoimenpiteitä, kuten laajempaa maskien käyttöä ja turvaetäisyyksiä.
– Emme kuitenkaan sulje toimistoja täysin. On tärkeää ihmisten hyvinvoinnin kannalta, että voidaan yhdistää lähi- ja etätyötä, Mettälä kertoo.
Hän muistuttaa, että Keskolla on erilaisia työnkuvia kaupoissa ja logistiikassa. Niissä monenlaiset turvatoimet ovat olleet käytössä laajasti.
– Emme tästä etätyösuosituksesta yllättyneet. Viranomaiset tekevät kaikkensa, että pandemiakehitys saadaan pidettyä hallinnassa ja erilaisia keinoja on pakko käyttää, Mettälä toteaa.
Asiakasymmärryspäällikkönä K-ryhmässä työskentelevä Laura Saarilampi harmittelee paluuta etätyöaikoihin.
– Vähän huolestuttavalta se kuulostaa. Hybridimalli on ollut kaikkein toimivin, kun voi olla toimistolla ja osan ajasta voi tehdä etänä, Saarilampi sanoo.
Asiakasymmärryksen asiantuntija Anniina Rajalaa etätyösuosituksen paluu ei yllättänyt.
– Kun lukuja on seurannut, oltiin taas menossa huonompaan suuntaan. Nyt kun on päässyt käymään toimistolla vähän enemmän kuin keväällä, on harmi että joutuu siirtymään etätyöhön, Rajala toteaa.
Lue myös
"Ketuttaa, ei jaksaisi millään", sanoo opiskelija – koronarajoitukset kiristyvät jälleen pääkaupunkiseudulla, kysyimme helsinkiläisten tuntoja
Työntekijöiden poissaolot mielenterveyssyistä ampaisivat korona-aikana jyrkkään kasvuun samalla, kun muut sairauslomat jopa vähenivät
Pelkkä kuulumisten kysyminen voi auttaa työkaveria – työterveyspsykologi: Eniten turhauttaa kokemus siitä, ettei tule kuulluksi
Aivot ovat taas uudessa tilanteessa, kun lähityökin on mahdollista – nämä neljä asiaa kannattaa huomioida nyt
Häviääkö hybridityöntekijä verovähennyksissä? Veronmaksajat: Työmatkakulujen omavastuuta voisi pienentää ja työhuonevähennyksiä kasvattaa